MariPSRantanen

KeMuT

Olimme tänään perheen kanssa KeMut – Kehitysvammaisten muusikoiden ja taiteilijoiden tapahtumassa Finlandia-talolla.

Tunnelma tapahtumassa oli jotakin aivan ainutlaatuista. Yleisö oli alusta asti täysillä mukana ja voitte kuvitella kun tapahtuma alkoi Lordinaattorin ”Hard rock halleluja”-kappalella, oli tunnelma välittömästi katossa. Konsertissa esiintyi aivan upeita esiintyjiä ympäri maatamme, mm. Lanko, Onnenonkijat, Kuusaan bändi, Ulla ja Katariina, Kaarisillan laulu. Lisäksi konsertissa esiintyi Resonaari- yhtye Pepe Wilbergin oltua vierailevana solistina. Tätä iloa, riemua ja osallistumista on vaikea tavoittaa missään muualla.

Konsertissa istuessani mietin, olemmeko me tehneet kaikkemme sen eteen, että kehitysvammaiset voisivat osallistua mielekkääseen harrastetoimintaan omien mieltymystensä mukaisesti? Onko kehitysvammaisillamme riittävä itsemääräämisoikeus oman elämänsä suhteen? Olemmeko luoneet sellaiset puitteet, että kehitysvammaisemme saisivat samanlaisen arvostuksen kuin muutkin ihmiset. Vaikka tämä konsertti on aina vertaansa vailla, miksi näitä lahjakkuuksia ei näy muissa konserteissa. Olen nyt kahden vuoden ajan nähnyt ja kuullut sellaista lahjakkuutta, että olisiko aika ottaa heidät mukaan myös   muihin isoihin konsertteihin?

Suosittelen tätä kokemusta lämpimästi. Konsertin järjestäjä on Helsingin kehitysvammatuki 57 ry ja jatkoa on luvassa varmasti myös ensi vuonna, mutta tapahtuma on aina loppuunmyyty, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Konsertissa esiintyivät Ulla ja Katariina, jotka ovat tutustuneet toisiinsa Keharikaveri-toiminnan kautta. Keharikaveri toiminnan tarkoitus on ryhtyä kaveriksi kehitysvammaiselle. Keharikaverit käyvät konserteissa, musisoivat, käyvät leffassa, se on siis sitä mitä ketkä hyvänsä kaverit tekevät. Kehitysvammaisetkin kärsivät yksinäisyydestä eikä kavereita ole välttämättä helppo löytää tai tavata jonkun kanssa ilman äitiä ja isää. Jos sinulla on aikaa ja intoa tämänlaiseen toimintaan, lisätietoa löydät http://www.keharikaveri.fi/

Ps. Tämä oli jo toinen kerta kun tapaan Pepe Wilbergin musisoimassa kehitysvammaisten kanssa muutaman kuukauden sisään. Mukaan mahtuisi varmasti lisää eturivimme artisteja tukemaan vammaisten ihmisten tuottamaa musiikkia!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Esa Niemi

Kiva kuulla ja kuulostaa todelliselta soittamisen riemulta, joka tulee suoraan sydämmestä. Täytyy tulla katsomaan ja ostaa liput ajoissa ensi vuonna.

Käyttäjän MariRantanen1 kuva
Mari Rantanen

Kuten kirjoituksessani totean, suosittelen lämpimästi. Tulet varmasti Finlandia-talosta ulos iloisena ja hymy kasvoilla :)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Onneksi myös julkisuudelta piilossa tapahtuu paljon mm. sairaaloissa ja vankiloissa esiintyvien taiteilijoiden toimesta. Finlandia- tai Musiikkitalossa näkyvät lähinnä ns. juhlaosiot.

Käyttäjän MariRantanen1 kuva
Mari Rantanen

Tuo on varmasti aivan totta ja sitä näkymätöntäkin musiikin ilosanomaa tarvitaan. En tarkoittanut kirjoituksessani, ettei muunlainen toiminta olisi arvokasta. Lähinnä ihmettelin miksi lahjakkaat kehitysvammaiset eivät ole esiintymässä vaikkapa uuden lastensairaalan hyväksi järjestetyissä konserteissa tai Lastenklinikan kummien konserteissa. Sillä heissä on valtava potentiaali, jota yhteiskunta ei vielä ole ottanut käyttöön, niin musiikin kuin muunkin elämän alueilla.

Muusikoiden osalta toivoisin lisää huomiota, sillä kehitysvammaisten musiikki mahdollistuu tällä hetkellä varsin suurelta osin vapaaehtoistyönä ja toki eturivimme artistit toisivat ylipäänsä arvostusta ja asiaa tietoisuuteen. Ties vaikka joku innostuisi antamaan panoksia lisää asialle.

Totean vielä, vaikka Seppo tuskin sitä tarkoititkaan, etteivät kehitysvammaisemme löydy sen enempää sairaalasta kuin vankilastakaan :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset