20 vuotta äitinä

Kun katselen sinua lapseni tänään, olemme kulkeneet melkoisen matkan yhdessä. Alkuvaiheesi oli vaikea, pitkään päällämme leijui uhka etenevästä sairaudesta, joka veisi sinut pois varhain. Lopulta muutaman vuoden jälkeen varmistui, ettei näin olisi, sinä olisit ”vain” vammainen. Mikä helpotus se oli silloin ja on edelleen.

20 vuoden aikana olen ollut mm. nuori äiti, opiskeilija-äiti, yksinhuoltaja-äiti ja uusperheen äiti. Kaikessa tässä sinä olet ollut mukana ja olemme yhdessä selvinneet monenlaisista elämänmuutoksista. Kaikki on nyt hyvin ja elämä on aika seesteistä, kiitos upean isäpuolesi, joka on seissyt rinnallamme jo 11 vuotta.

Elämäämme on mahtunut myös tuskallista menettämisen pelkoa, niin elämäsi alkuvaiheissa kuin muutama vuosi sitten kun sinulle tehtiin iso leikkaus. Lääkärin mukaan sinulla oli noin 50% mahdollisuus selvitä leikkauksesta. Se tunne kun leikkaussalin ovet sulkeutui… En edelleenkään osaa kuvailla tuota tunnetta, ei ole elämässäni ollut kauheampaa hetkeä. Sairaala varautui kohdallasi pitkään teho-osastohoitoon. Vaan kuinka kävi, sinä pieni elämäniloinen taistelijani olit jo kolmantena päivänä tavallisella vuodeosastolla.

Sinä olet opettanut minulle paljon asioita elämästä ja selviytymisestä vaikeidenkin asioiden keskellä. Siitä mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. 

Ilman sinua minä en olisi todennäköisesti mukana politiikassa. Ilman sinua minä en myöskään osaisi määrittää tärkeitä asioita, joiden vuoksi on mielekästä ihastuttaa ja vihastuttaa omilla kasvoillaan politiikan kentällä. Olet opettanut myös sen kuinka tärkeitä ovat julkiset palvelut ja niiden puolustaminen. Olen surullinen siitä, että näiden vuosien myötä olen nähnyt sen muutoksen, jossa yhä enemmän vammaisten ihmisten asemaa pyritään heikentämään. Me olemme se ”helppo” kohde josta säästää. Vaikkapa olen omin korvin kuullut erään kuntapoliitikon sanovan, että kaikki ongelmat johtuvat siitä, ettei ”vammaisten lasten vanhemmille riitä mikään”. Kyllä meille riittää. Ne palvelut, jotka meille laki on suonut auttamaan arjessa  ja joilla olemme osana yhteiskuntaa mahdollisimman paljon.  Yhteiskunnassamme ei ole tahtotilaa puolustaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaistensa palveluita ja se on kylmä arvovalinta se. Mutta älä huoli lapseni, minä jaksan taistella niin sinun kuin kohtalotoveriesi puolesta. Sen taistelutahdon olet sinä minulle opettanut.

Olen surullinen tavallaan siitä, että en saa koskaan nähdä sinun kasvavan ja aikuistuvan itsenäiseksi ihmiseksi. En koskaan saa nähdä valmistujaisjuhliasi, en ajokorttiasi, avioitumistasi enkä lapsiasi. Niistä ajatuksista olen tosin luopunut jo aikaa sitten. Sen sijaan saan nähdä kun sinä naurat, kun sinä riemuitset elämyksistä kuten matkoista ja konserteista. Kun sinä tapaat ystäviäsi, sinä iloitset aivan kuten kuka hyvänsä meistä.

Muun muassa iloa, surua, huolta, pelkoa, raivoa, naurua, itkua on mahtunut näihin 20 vuoteen. Mutta luovuttamista ei koskaan.  Olen myös omaishoitajasi, sairaanhoitajasi, terapeuttisi, avustajasi. Rakas lapseni, olen kuitenkin edelleen ensisijaisesti sinun äitisi ja olen ylpeä sinusta.

”Anna minulle voimaa hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne mitkä voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan”

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Ps. tänään klo tv1 17.10 dokumentti Arvo, joka kertoo koruttomalla tavallaan vammaisperheen arjesta ja äitiydestä, suosittelen lämpimästi.

MariRantanen1
Perussuomalaiset Helsinki

Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, ensihoitaja
www.marirantanen.fi
mari.rantanen@eduskunta.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu