Sairaanhoitajan puolustuspuhe

Viime viikkoina on käyty keskustelua runsaasti erityisesti päivystyspoliklinikoilla osalta potilaiden kohtelusta. Asiaa puitiin myös Ylen ajankohtaisohjelmassa, jonne ei kuitenkaan kutsuttu yhtään sairaanhoitajaa lukuun ottamatta ammattipoliitikkoa, joka on joskus toiminut sairaanhoitajana. Todennäköisesti aikana jolloin palveluiden keskittäminen ja perusterveydenhuollon romahdus oli vain kaukainen ajatus jonkun päässä. Sikäli keskustelussa oli pieni häivähdys valoa tunnelin päässä, kun peruspalveluministeri Juha Rehula totesi, että terveydenhuollon työ- ja toimintatavat sekä johtaminen tulisi saattaa vastaamaan tätä päivää. Muutoin keskustelun sisältö unohti muutamia merkittäviä asioita kuten hoitajien työssä jaksamisen tukemisen sekä syyt miksi päivystykset ruuhkautuvat.

Huono käytös ei ole koskaan hyväksyttävää, mutta mielestäni nyt meneillään oleva keskustelu keskittyy lähinnä ”oireeseen, ei sen hoitamiseen”.

Sairaanhoitajat ja muu hoitohenkilökunta tekee päivystyksissä tällä hetkellä työtä kovan paineen alla ja äärimmilleen kuormitettuna. Mistä tämä kaikki sitten voisi johtua? Tilanteeseen voidaan löytää heti muutamia syitä. Huonokuntoisten vanhusten kotona asumisen lisääntyminen, potilaat eivät pääse virka-aikaan auki olevalle terveysasemalle vaan ohjautuvat päivystyksiin, päihteiden käyttäjien keskittymät sekä alati vähenevät päivystyspisteet ja palveluiden keskittäminen. On aivan selvää, että edellä mainitsemani seikat vaikuttavat päivystysten kuormittumiseen sillä päivystys on se paikka, jonne potilaat kasautuvat, myös pääkaupunkiseudulla.

Kun vanhusten kotihoitoa on lisätty ja laitos- sekä palveluasumista vähennetty, ovat vanhukset entistä huonokuntoisempina kotonaan. Tämä johtaa epäinhimilliseen ja tehottomaan ralliin koti – ambulanssi- päivystyspoliklinikka- koti ja tämä toistuu jatkuvasti. EI päivystyspoliklinikka ole se paikka, joka kykenee tekemään vanhuksen kannalta tarpeelliset arviot ja toimenpiteet siitä, milloin olisi aika muuttaa tiiviimmän avun piiriin. Tämä tulisi hoitaa kunnan vanhuspalveluiden kautta, mutta mitä voidaan tehdä jos paikkoja ei ole? Nämä päätökset tehdään politiikassa ja siellä asunee tällä hetkellä arvotyhjiö siitä mikä on arvokasta ja mihin resursseja suunnataan.

Miksi meillä edelleen terveysasemat ovat vain virka-aikaan auki jos kerran siellä ei saada virka-ajan puitteissa hoidettua niitä potilaiden asioita, jotka sinne kuuluvat? Miksi meillä ylläpidetään terveysasemia, joissa ei ole yksinkertaisia mahdollisuuksia diagnostiikkaan? On täysin käsittämätöntä, että potilas menee terveysasemalle, lähtee toiselle terveysasemalle laboratorioon ja röntgeniin ja palaa taas alkuperäiselle terveysasemalle. Ei mitään järkeä, on helpompi mennä päivystykseen klo 16 jälkeen.

Kun tähän yhtälöön lisätään vielä ihmisten lisääntyvä uusavuttomuus, on soppa valmis. Valitettavasti ambulanssissa ja päivystyksissä näkee tämän kehityksen. Ihmiset eivät enää osaa hoitaa itseään eikä myöskään varustautua. Kotona olisi hyvä olla kuume- ja särkylääkettä sekä yksinkertaiset sidostarpeet pieniä haavoja varten, jotka eivät tarvitse terveydenhuoltoa. Vai mitä ajattelette, jos ambulanssi tilataan paikkaan, jossa laitetaan laastari sormessa olevaan haavaan tai jos ambulanssi tilataan kun perusterveellä ihmisellä on ensimmäistä päivää kuumetta ilman mitään yleisoireita eikä kotona ole kuumelääkettä. Näyttää siltä, että me tarvitsemme myös tähän muutosta ja omahoidon tiedotuskampanjoita.

En malta olla mainitsematta myöskään sitä, että tänä päivänä hoitajien työn arvostus on laskenut myös potilaiden osalta. Hoitajat kohtaavat haistattelua, huutamista, uhkailua ja myös fyysistä väkivaltaa. Tämä on tilastoinnin mukaan nousussa ja on aivan selvä, että se vaikuttaa niin työn mielekkyyteen kuin työssä jaksamiseen. Ja se vaikuttaa myös siihen kuinka hymyssä suin työtään jaksaa tehdä. Olisi silkkaa palturia väittää, että kaikki meistä hoitajista jaksaa aina vain hymyillä, kun työtaakka kasvaa valtavaksi ja kiitoksena potilas sylkee kasvoihin tai lyö nyrkillä.

Ovatko sitten sairaanhoitajat syypäitä vallitsevaan tilanteeseen? Eivät ole. He ovat yksi niistä ammattiryhmistä, jotka nyt ottavat vastaan poliittisten päätösten seuraukset. Ja tekevät parhaansa. Onko heillä tarpeeksi tukea työn kuormittavuudesta johtuen? Onko sairaanhoitajien työnohjaukseen ja työssä jaksamiseen kiinnitetty riittävästi huomiota?  Miten terveydenhuollon yksiköitä johdetaan? Tuodaanko ongelmien syitä esiin vai syyllistetäänkö ongelmista yksilöitä?

Jotta blogista ei välittyisi käsitys, että hyväksyn epäasiallisen käytöksen puhumattakaan potilaisiin kohdistuvan fyysisen väkivallan, on syytä alleviivata, että en hyväksy. Pyrin vain tuomaan kirjoituksellani esiin sitä mistä turhautuminen ja sitä kautta purkautuva käytös voisi johtua. On myös hyvä huomata, se että varsin monet hoitajia kouluttavat oppilaitokset ovat luopuneet soveltuvuusarvioista ja niiden palauttamisesta olisi hyvä keskustella. Soveltuvuusarvioilla ainakin pyrittäisiin löytämään ne ihmiset ennen koulutusta, jotka eivät alalle sovellu.

Olen jo vuosikausia puhunut, että terveydenhuoltomme sisällä on kolme ongelmaa ja ne ovat asenne, työ- ja toimintatavat sekä johtaminen. Näiden asioiden korjaaminen ja koko henkilökunnan mukaan ottaminen kehittämistyössä voisi auttaa. Kaikki muu korjaaminen on poliittisten toimijoiden käsissä. Olen kirjoittanut Malmin päivystyksestä blogin 12.1.2015, jossa käsittelen jo silloin toiminnan mielekkyyttä. Mitä ilmeisimmin korjauksia ei ole tuonkaan jälkeen tapahtunut. 

http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184212-parannetaan-sairas-….

Hoidetaan syytä eikä oiretta kuten potilaillakin. Ja annetaan arvoa sille kovalle työlle, jota maamme hoitajat tekevät kuormittuneena ja yhä lisääntyvän väkivallan ja sen uhan alla.

MariRantanen1
Perussuomalaiset Helsinki

Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, ensihoitaja
www.marirantanen.fi
mari.rantanen@eduskunta.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu