MariPSRantanen

Haloo Helsinki

Huomenna 26.10 Helsingin kaupunginvaltuusto päättää yleiskaavasta, joka määrittää Helsingin kaupungin rakenteen aina vuoteen 2050 asti. Se määrää varsin pitkälle millaista Helsinkiä meille ollaan rakentamassa. Valitettavasti kaavassa on varsin monia ongelmakohtia ja kaupunkilaisten näkemykset kaavan osalta ovat jääneet aika lailla sivuosaan. Kaava on osin suuruudenhullu, ideologinen ja demokratiavajeinen.

Millainen kaupunki on hyvä elää ja asua ja työskennellä, se kait on koko kaupunkisuunnittelussa oleellista. Jos litran pulloon yritetään mahduttaa 10 litraa vettä, tulee ongelmia. Näin ollen, jos Helsinkiin mahdutetaan ihmisiä yli järkevän määrän, on ongelma samanlainen kuin vesipullolla. Ensinnäkin yleiskaava kajoaa varsin suuresti kaupunkilaisten viheralueisiin, jotka toimivat niin virkistymisen kuin harrastetoiminnan perustana. On hyvä huomata, että yleiskaavasta jätetyissä muistutuksissa 1444 kpl suurin osa koski Keskuspuistoa, Vantaanjokilaakson lähialueita, Tuomarinkylää, Vartiosaarta, Lauttasaarta ja Malmin lentokenttää. On huolestuttavaa, ettei kaupunkilaisten ääni kuulu, sillä viheralueet ovat kaupunkilaisten keuhkot ja hyvinvoivan kaupunkilaisen tae. Miksi kaupunkilaisia ei kuunnella tässä asiassa? Kaupunginhallituksen klausuuli koskien Keskuspuistoa on tehty lähinnä ensi kevään kuntavaaleja ajatellen. Kaupunginhallituksen lausunto tarkoittaa toivetta, että Keskuspuistoon ”rakennetaan mahdollisimman vähän”. Eivät helsinkiläiset tyhmiä ole ja he varmasti ymmärtävät sen, että valtuutetut joko hyväksyvät Keskuspuistoon rakentamisen tai sitten eivät hyväksy. Nythän suurimmat puolueet hyväksyvät ja näin ollen tämäntyyppiset äänestäjiä rauhoittavat toimet eivät mene läpi.

Mitä sitten tulee yleiskaavaan muutoin, on suorastaan hupaisaa miten kaupunkibulevardeja on mainostettu. Helsingissä on aina kesä ja on niin mukava fillaroida kahville pieneen kahvilaan ja ottaa sieltä latte, jonka voi nauttia kaunista bulevardia katsellessa. Taustalla soi ranskalainen musiikki ja itsensä voi tuntea maailman kansalaiseksi. Siinä samalla kotiin mennessä voi poiketa kivijalkakauppaan, josta ostaa tuoretta patonkia, minkä voi laittaa fillarin etutangossa olevaan ostoskoriin ja jatkaa mainiota rauhallista maisema-ajelua. Muuten hyvä, mutta Helsingissä sataa about lähes 8 kuukautta vuodesta..

Väestönkasvu, jonka perusteella yleiskaavaa on rakennettu, on laskennan pohjaksi otettu niin kutsuttu nopean väestökasvun vaihtoehto, joka siis on puhdas arvaus väestönkasvusta. Jos katsotaan vuoden 2015 tilastoja, muutti Helsinkiin 7493 asukasta, joista vieraskielisen väestön osuus oli 4583 asukasta. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Helsingin väestökasvu jatkuu samanlaisena, on muuttovoitosta yli puolet jatkossakin vieraskielisiä. Se, mitä tämä aiheuttaa palveluntarpeen ja sosiaalimenojen kasvulle on suoraan verrannollinen kunnan veroprosentin nousuun, ottaen huomioon vieraskielisten tilastollisen työllisyysasteen.

Järkevintä olisi nyt palauttaa tämä yleiskaava takaisin valmisteluun siten, että väestökasvu asetetaan maltillisemmalle nk. perusvaihtoehdon tasolle. On syytä myös huomioida se, että Helsinki tulee jatkossa olemaan osa Uudenmaan maakuntaa, jolloin koko pääkaupunkiseutua ja sen kasvua tulisi katsoa ja kaavoittaa kokonaisuutena. Tällöin on mahdollista säilyttää kaupunkirakenne eheänä,  hyvinvointia edistävänä ja viihtyisänä ja samalla turvata se, ettei kuntien veronkorotuspaineet suppiloidu pelkästään Helsingin kontolle. Todellista demokratiaa olisi se, että helsinkiläiset saisivat osallistua päätöksentekoon seuraavissa kuntavaaleissa, joissa tämä yleiskaava olisi takuulla the teema. On myös tässä yhteydessä hyvä muistaa, että meillä olisi nyt lokakuussa valittuna uusi valtuusto, mikäli vaaleja ei olisi siirretty ensi kevääseen. Toisin sanoen nykyinen valtuusto on jatkoajalla ja pidän huonona, että tämä sama valtuusto nyt päättää näin kauaskantoisesta asiasta. Ihmettelen kyllä suuresti, että puolueilla on näin lähellä vaaleja varaa ottaa se riski, että vaaleissa äänestäjät kuittaavat tämän hölmöilyn siirtymällä toisten puolueiden äänestämiseen.

Olkaamme kuitenkin huoleti, huonoja päätöksiä voi ja pitää muuttaa, mutta vaikeaa tulee olemaan tämän virheen korjaaminen jälkikäteen.

...ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn.

-sotamies Honkajoki/ Tuntematon sotilas

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Nykyinen kaupunginvaltuusto ei todellakaan kuuntele meitä helsinkiläisiä. On raivostuttavaa todeta miten uusi osayleiskaava nuijitaan lävitse yhtään piittaamatta asukkaiden toiveista ja huolista.

Muutokset ovat niin merkittäviä ja käytetyt perustelut kasvuennusteineen niin kyseenalaisia, että vain kunnallisvaalien yhteydessä voidaan asiasta käydä kunnollinen keskustelu.

Sen vuoksi osayleiskaava on jätettävä pöydälle yli seuraavien vaalien.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Kaavan ohella vähemmän puhutaan uusista asukkaista ja siitä, onko väestönkasvu hyvä vai huono asia. Kaupungin kassaa kun katsoo, luulis että kaupunki tekee kaikkensa saadakseen lisää nettomaksajia ja pitäisi kiinni nykyisistä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Luulis että kaupunki tekee kaikkensa saadakseen lisää nettomaksajia ja pitäisi kiinni nykyisistä".

Niinhän sitä luulisi.Varsinkin, kun katsoo viime vuosien kehitystä.
ASUNTOKUNTIEN TULOT JA VEROT HELSINGISSÄ 1995–2014 kertoo, että kunnallisveron alaiset tulot/henkilö ovat laskeneen liki 7 % välillä 2009 - 2014. Samaan aikaan saadut tulonsiirrot/asuntokunta ovat kasvaneet suunnilleen 50 % ja ovat nyt tasolla 14 000 euroa/asuntokunta/vuosi. On varsin helppo päätellä, mihin tuo kehitys jatkuessaan johtaa. Merkkejä tuon kehityksen synnyttämästä huolesta ei juurikaan ole näkynyt. Pikemminkin pyrkimys tuntuisi olevan tuon kehityksen ideologiaperusteiseen vauhdittamiseen.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

""Luulis että kaupunki tekee kaikkensa saadakseen lisää nettomaksajia ja pitäisi kiinni nykyisistä".

Niinhän sitä luulis'. Ottaen huomioon, mihin laajat maahantulijavirrat lopulta päätyvät, niin Helsinki saa Marin mainitsemaa ylikansoitusta, ja kaiken lisäksi nettosaajia, ei -maksajia,

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"...että yleiskaavasta jätetyissä muistutuksissa 1444 kpl suurin osa koski Keskuspuistoa, Vantaanjokilaakson lähialueita, Tuomarinkylää, Vartiosaarta, Lauttasaarta ja Malmin lentokenttää."

Otetaan noista esim. Tuomarinkylä. Historiallisen kartanon maille rakennettiin sodan jälkeen omakotitaloalue Tuusulantien länsipuolelle. Kartano museoineen ja kahviloinnen sekä huomattava osa kartanon peltoja jäi jäljelle, ja ne muodostavat nyt Keskuspuistosta Vantaanjoen laaksoa pitkin jatkuvan ulkoilu- ja viheralueen.

Ja tätä Vihreät nyt haluavat pilkkoa ja tärvellä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset