*

MariPSRantanen

Omaishoitajien kylmä Helsinki

Sipilän hallitus sai viimein Perussuomalaisten yhden lempilapsen omaishoitolain parannuksen siten, että uusi laki tuli voimaan 1.7.2016. Lain ehkä suurin saavutus oli se, että kaikille omaishoitajille taataan vähintään 2 vapaapäivää kuukautta kohden. Se oli hieno saavutus ja itse asiassa omaishoitohan on yksi hallituksen kärkihankkeistakin.

Vaan mitä tapahtui Helsingissä? Jussi Pajusen esittelemässä talousarviossa vuodelle 2017 sanotaan:

” Omaishoitolain uudistuksen yhteydessä on esitetty vapaapäiväoikeuden laajentamista koskemaan kaikkia omaishoitajina toimivia. Mikäli tuen myöntämiskriteereitä ei tarkisteta, lakisääteisen vapaapäivien laajennuksen arvioidaan vammaistyössä lisäävän kustannuksia 3–4 miljoonalla eurolla vuodessa. Yli 65-vuotiaiden omaishoitajien osalta lakimuutos merkitsisi noin 2,5–3,5 miljoonan euron lisäkustannusta.” Toisin sanoen Helsinki reagoi välittömästi uudistukseen ja sen tuomaan omaishoitajien aseman parannukseen siten, että kriteerejä tarkistetaan. Kriteerien tarkistus tässä kontekstissa on synonyymi  oamishoitajien vähentämiselle. Ja näin tapahtuu.

Omaishoitajat ovat tällä viikolla Helsingissä saaneet kaupungilta kirjeen, jossa omaishoidon palkkioita on pienennetty, palkkioluokkia on vähennetty neljästä kolmeen ja tuen myöntämisen kriteerit muuttuvat.  Kirjeessä todetaan lisäksi, että osalla tuen nykyisistä asiakkaista tuki lakkaa.  Really Helsinki?

Tein kaupunginvaltuustossa budjettikäsittelyssä ponnen, jossa esitin ettei kriteerien tarkastamiseen ryhdytä säästöjen valossa. Se ei ole ollut valtiovallankaan ajatus omaishoitolakia uudistettaessa ja parannettaessa. Ponsiehdotustani kannatti 26 valtuutettua suurimman osan äänestäessä tyhjää.  Pontta ei hyväksytty ja hiukan asiaa ihmettelinkin sillä mitä ilmeisimmin ponsiäänestyksissä on jokin muu tapa hyväksyä ne kuin jaa/ei. Valitettavasti en itse ollut tuolloin paikalla istuntosalissa vaan pääsin sisään vasta kun valtuusto alkoi käsitellä Guggenheimia. Ohessa äänestyskartta

 http://83.136.252.91/archive/kvsto-2016-21/fi/pdf/aanestys-2016-11-30-3-18.pdf

Katsotaanpa sitten hieman lukuja. Helsinki arvioi, että vammaispuolella kustannukset nykyisillä kriteereillä lisääntyisivät 3-4 miljoonalla  ja vanhuspuolella 2,5-3,5 miljoonalla eurolla vuodessa. Summa tekee yhteensä noin 5,5-7,5 miljoonaa euroa vuodessa. Kun tätä verrataan nyt vaikka Guggenheimiin, olisi siihen varatulla summalla voitu hoitaa tätä lähes 20 vuotta. Puhumattakaan sitten vaikkapa kruunusilloista, länsimetrosta tai stadionista. Vasta-argumentti on aina, ettei näitä voisi verrata. Kyllä voi, sillä on vain yksi rahapussi, josta jaetaan. Kaupungilla on muitakin lempilapsia rahoituksen suhteen, joista ei säästetä vaan vaikkapa 10 miljoonaa euroa löytyy sormia napsauttamalla. Ne ovat niitä tärkeämpiä kohteita ne.

Kuntavaaleihin on 88 päivää. Pian Helsingin kaduille ja toreille ilmestyy lauma omaishoidon puolustajia ja korulauseiden viljelijöitä. On puhetta, hymyä ja empatiaa. Mutta tämä on totuus taas vaalien jälkeen. Sinä, omaishoitaja olet arvokas vain ja ainoastaan ennen vaaleja ja juhlapuheissa. Sinä olet tärkeä äänestäjänä mutta et omaishoitajana. Sinä olet arvoton.

Omaishoitolakia on taas muutettava sillä lain porsaanreiät mahdollistavat jälleen kerran itse asiassa omaishoitajien aseman heikentämisen ja tiputtamisen koko järjestelmästä ulos.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kojasiko PS omaishoitajien tuet? Jota saa vain n.36 000,ei ne kaikki n.146 000.

Tuskin korjasi. Mutta tulipa hehkutettua että nyt kun tuokin siirrettiin Kelaan niin annettiin ymmärtää että nyt kaikki omaishoitajat tulee tuen piiriin.

Persut hehkutti myös perusturvaa. Jäi vain kertomatta että se lasketaan tuloksi.Ja että jos saa toimeentulotukea sen lisäksi se on vasteekkeellinen ,työtä vastaan.Tai toimeentulotukea leikataan.
lähde:
Kela-17

Oliko tarkoitus tehdä siitä tulonsiirto ,niille jotka ei tarvitse työttömänä toimeentulotukea?
He saavat 560e /kk ilmaista vastiiketonta rahaa verovaroista.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Säilyyköhän Ustjoen omaishoitajapalkkiot entisen suuruisina ?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kyllä kai säilyi. Omaishoidon palkkiot kun näköjään maksetaan sen mukaan "kuka" sitä tekee.

a. Hoitopalkkioiden vaihtelu oli suurinta korkeimmissa palkkioluokissa,
missä kalleimman ja halvimman hoitopalkkion välinen erotus saattoi olla jopa
yli 1 400 euroa (3. palkkioluokka, luokkien määrä 3).

Pienin palkkio oli n.vajaa 400e/kk . Kun kotona hoitaa omaistaan ja on poissa työelämästä sillekin on laskettu hinta "yhdenvertaisuuslain" mukaan .

Näin valtio/kunnat säästää n.3 Mrd/v kun kuntien velvollisuudesta hoitaa kuntalaisten omilla verovaroilla.Tehdään jopa ilmaiseksi ,ne jotka tukea ei saa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #3
Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #4

Taitaa olla tuossa käytössä sama malli kuin
ansiosidonnaisessa vanheimpainrahassa? Tuki tulee tulojen mukaan .

1. 5 000e/kk tienaava saa 3500e-4000e/kk.
2.Siwan kaupantäti 1500e/kk
3.Työtön 0 euroa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #5

Omaishoidontuki ei voi olla omaishoitajan tuloista tai varallisuudesta riippuvainen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #6

No miten selität että tuen ero voi olla jopa 1 400e?

Pienin on n.400e,seuraava n.780e?

Kun omainen hoitaa kotona omaistaan onko se laskettu
Lievästi hoitoa tarvitseva. Puoliraskasta hoitoa,erittäin raskasta hoitoa tarvitseva?
Kun suurin osa omaishoitajista oli yli 70v eläkeläinen joka hoiti puolisoaan?

JK. Äläkä unohda sitä että kun oli kyse pienempien omaishoitajien tuen nostosta ,oli silloisen Sos.ministerin Hyssälän vastaus:" Omaishoitajan tuki on Etuisuus ,eikä sitä ole tarvetta nostaa.

Etuisuus kun säästät kuntien verovaroja kun hoidat itse omaisesi?

Eli miksi me maksamme veroja?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #7

Omaishoito on inhimillinen ja edullinen yhteiskunnalle laitoshoitoon verrattuna.
Ennen omaiset hoitivat ja ellei ollut omaisia möivät kunnat alennushuutokaupoissa ruodille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset