*

MariPSRantanen

Lapsen raiskaus rikoslakiin

Saimme taas menneellä viikolla lukea uutisista kuinka 10-vuotiaan lapsen kanssa yhdynnässä ollut mies selvisi kuvottavasta rikoksestaan 3 vuodella vankeutta. Oikeus ei tuominnut tekijää raiskauksesta, sillä se ei saanut riittävää näyttöä väkivallasta tai sen uhkasta tai siitä, että uhri olisi kieltäytynyt teosta. Siis 10-vuotias pieni tyttö. Miten 10-vuotias pieni lapsi edes voisi ymmärtää mistä on kyse?

Kun kerran oikeus edelleen tuomitsee lapsiin kohdistuvista arkikielessä törkeistä teoista näin, on syytä uudistaa rikoslaki vastaamaan paremmin tekojen tuomittavuutta ja paheksuttavuutta. Jo vuosia sitten rikosoikeuden professori Terttu Utriainen esitti, että lapsen raiskaus olisi saatava rikoslakiin erillisenä nimikkeenä. Se olisi laadittava siten, että lapseen kohdistuva raiskaus olisi raiskaus ilman väkivaltaa tai sen uhkaa ja ilman suostumuksen merkitystä.  Tällöin ei jäisi juurikaan seliteltävää eikä tulkinnanvaraa. Miksi tätä ei ole tehty? Ja kuka voisi tällaista lakipykälää vastustaa? Ruotsissa kyseinen nimike on käytössä ja tämä voisi olla niitä järkeviä asioita, joita kannattaisi Ruotsista kopioida.

Toinen asia, jota olen monesti pohtinut on se, että miksi me puhumme lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kyse on rikoksesta, joka vaikuttaa lapseen peruuttamattomasti ja voi traumatisoida koko loppuiäksi. Miksi rikosnimike ei voisi olla lapsen seksuaalinen pahoinpitely tai törkeä lapsen seksuaalinen pahoinpitely. Kyse on mitä suurimmassa määrin pahoinpitelystä, jossa aiheutetaan fyysisiä ja henkisiä vammoja. Mielestäni hyväksikäyttö on terminä aivan liian laimea ottaen huomioon tekojen vakavuuden ja vaikutukset.

Eikö nyt jos koskaan Suomen juhlavuonna olisi aika laittaa lapset edelle ja paheksua lapsiin kohdistuvia rikoksia siten kuin sivistysvaltioon kuuluu?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Käsitteet ”oikeusvaltio” ja ”yhdenvertaisuus” ovat monen kohdalla puhdasta sanan helinää. Ihmiset ovat joskus pelkkiä pelinappuloita. Nyt joutui pelinappulaksi 10-vuotias lapsi. Tuomio on käsittämätön. Sitä ihmettelevät myös rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ja rikosoikeuden emeritusprofessori Terttu Utriainen. Rikoslain ”porsaanreikä” on hyvä tukkia, mikäli tällainen on nyt sitten olemassa. Syyttäjä ei ole ollut myöskään ajan tasalla.

Taikasana ”rasismi” taitaa kummitella myös taustalla. En ymmärrä, miten tämä tuomio olisi muuten selitettävissä. Turvapaikan hakijoihin tunnutaan suhtautuvan erittäin ”herkällä korvalla”. Se ei ole entisajan suomettumista, vaan nykyajan rasismin vastakohtana olevaa ”suomismia.” Siinä ”rengistä on tullut isäntä.” Tämä kehitys on itse asiassa vasta alussa. Onko suomalaisesta tullut ikään katsomatta ”vapaata riistaa” omassa maassaan?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomessa annetaan ensikertalaiselle yleensä melko lieviä tuomioita. En usko, että tuossa tuomion pituuteen on vaikuttanut mikään "rasismi". Kolme vuotta ehdotonta vankeutta ei tarkoita, että suomalaiset ovat "vapaata riistaa".

10-vuotias lapsi ei joutunut oikeusvaltion pelinappulaksi, vaan rikoksen uhriksi.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

10-vuotias lapsi joutui kuvottavan rikoksen uhriksi ja 22-vuotiaan miehen saamasta tuomiosta päätellen rikoksen 10-vuotias uhri joutui oikeudessa aikuisen asemaan.
Tämän päivän Hesarista löytyy juttu ”Käräjäoikeuden tuomio ihmetyttää oppineita”.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #4

Mielestäni tämän asian vatvominen tekee tuosta tytöstä enemmän pelinappulan kuin itse tuomio.

Asia voidaan ratkaista ylemmissä tuomioistuimissa normaalikäytännön mukaisesti.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Sinulla on ihan järkeviä ajatuksia. Mietin vaan, että miksi näitä asioita ei ole nostettu esille eduskunnassa, koska siellä niitä lakeja säädetään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mitäs puoluetta nykyinen oikeusministeri edustikaan ...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset