MariPSRantanen

Ei koskaan enää

Kylmäävä Arbeit macht frei-kyltti tervehti meitä opastetulla kierroksellamme viikonloppuna Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin museossa. Paikka on sanoinkuvaamaton ja sen historia niin julma ja synkkä ettei sitä voi ihmismieli käsittää.

Kasoittain matkalaukkuja, silmälaseja, proteeseja, hiuksia. Jopa hiuksetkin vietiin ihmisten päistä. Sellaista järjestelmällistä ja suunniteltua murhaamista ja kiduttamista on vaikea ymmärtää. Ja etenkin mittakaavaa, joka on ollut häikäilemättömyydessään täysin käsittämätöntä. Kukaan ei tarkalleen tiedä miten monen ihmisen hautausmaalla olimme, mutta arviot uhriluvusta kulkee 1,5 miljoonan kohdalla.

Hitlerin hallinnon järjestelmällisyys ja saksalainen tarkka kuolemantehtaiden teurastamomaisuus tekee Euroopan historiasta niin järkyttävän.

Pidän myös vaikkapa Stalinin, Saddam Husseinin tai Pohjois-Korean hirmuhallintoa yhtä pöyristyttävänä, mutta tottakai, Euroopan tapahtumat ovat lähempänä. Kaikki -ismit ja ääri- ovat vaarallisia.

Kierros herätti luonnollisesti paljon ajatuksia. En voinut myöskään välttyä siltä ajatukselta, että millainen ihminen kutsuu minua tai Perussuomalaisia yleisesti natsiksi? Ihminen, joka ei ole lukenut historian kirjoja tai vieraillut keskitysleirissä? Millainen ihminen rinnastaa rajatarkastuksen tai lipun kotimaahan uunissa polttamiseen?

Palasin tänään Suomeen ja luin Hesarin Teemu Luukan kolumnin: ”Myös Suomessa voidaan nähdä ensi keväänä äärinationalistien voitonmarssi”, jossa Luukka kirjoittaa ”sysimustan nationalistisen natsimenneisyyden omaavassa Saksassa populistiset ja äärinationalistiset äänenpainot ovat saaneet maan päätöksenteon sekaisin.”

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005756137.html

Luukka ilmeisesti siis rinnastaa Perussuomalaiset äärinationalisteiksi ja nostaa esiin jälleen natsisaksan tapahtumat.

Perussuomalaiset itseni lukien ei ole natsipuolue, maahanmuuttovastainen emmekä äärinationalisteja. Me kannatamme demokratiaa ja lakia. Meille tulee aina ensin Suomen ja suomalaisten etu, mutta me teemme mielellään yhteistyötä muiden maiden kanssa. Mitä tulee politiikkaan vaikkapa maahanmuuton osalta, me kannatamme järkevää ja tarkoin rajattua maahanmuuttoa. Sellaista joka ei aiheuta sen enempää taloudellista ongelmaa kuin turvallisuuden heikkenemistä. Se ei ole natsismia. Perussuomalaisilla on edelleen voimassa vuoden 2015 maahanmuuttopoliittinen ohjelma, josta jokainen voi lukea mitä Perussuomalaiset silloin ja nyt ajattelevat. 

https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Maahanmuuttopoliittinen.pdf

Sinulle poliittinen vastustaja tai toimittaja haluaisin sanoa, että seuraavan kerran kun tekee mieli natsitella jotakin ihmistä, ota historiankirja käteen tai varaa lippu Krakovaan ja käy katsomassa mitä natsismi oli.

#eikoskaanenää #neveragain

Forever let the place be

 a cry of despair

and a warning to humanity,

where the nazis murdered

about one and half million

men, women and children,

mainly jews

from various countries

of Europe.

Auschwitz-Birkenau

1940-1945

(Muistolaatan teksti Birkenaun muistomerkiltä)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Sinä et ehkä tiedä tätä,mutta nämä paikat alkavat olla pyhiinvaelluskohteita.Jos haluat tietää keille,niin voin kerätä linkkejä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Hienoa!

Mitä muuten ajattelet siitä, että puoluetoverisi Freddy van Wonterghem on pitänyt kansanmurhasyytöksiä liioiteltuina?

Entä toisten puoluetoveriesi, SS-johtajien Olli Immosen ja Teemu Lahtisen läheisen oloisista uusnatsiyhteyksistä?

Juha Hämäläinen

Natsiajan historiasta ei tiedä mitään ilman vuosien opiskelua. 1919-1945 kauden tapahtumat olivat niin laajoja ja syviä ympäri maailmaa eikä vain Saksssa. Natsien teoissa oli innolla mukana miljoonittain ihmisiä.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Natsit järkyttyi eniten natsismista. Väite tuntuu vitsiltä, mutta mun edesmennyt faija haastatteli saksalaista natsia ja tämä kertoi kuinka "aate" johon uskoivat, romahti täysin. "Saksa ekaks'" oli käännetty täysin nurinniskoin.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

"First they came for the Communists, and I did not speak out—
Because I was not a Communist.
Then they came for the Trade Unionists, and I did not speak out—
Because I was not a Trade Unionist.
Then they came for the Jews, and I did not speak out—
Because I was not a Jew.
Then they came for me—and there was no one left to speak for me."

https://en.wikipedia.org/wiki/First_they_came_...

Henry

Aulis Saarijärvi

Arbeit macht frei-kyltti Sipilä-Orpo-Soini hallituksessa tarkoittaa, että ellet teennäisesti koko ajan etsi työpaikkoja, joita ei ole, et ole "työstä vapaa". Et saa, kuin murusen siitä elintaosta, asumismukavuudesta ja yhteiskuntapalveluista, joka afrikkalaiselle rikolliselle Suomessa taataan vuosiksi eteenpäin.
Se tarkoittaa nykyisissä HS, YLE, TS, Alma käsitteiden kylteissä samanlaista lukemista V-merkillä, kuin "Der Völkische Beobachter" oli 1939.

Natzi ei ollut mikään paha käsite vielä 1939. Englannin hovissa oli monia, jotka ihailivat Hitleriä. USA:ssa oli natzismiin myönteisesti suhtautuvia demareissa ja konservissa, juuri niiden saavutuksien ihailussa, joita Hitlerin joukko oli saanut aikaan.
USA:n ay-liike ihaili Saksan vuosilomaa, 8 tunnin laissa määrättyä työaikaa ja taattua vähimmäiselintasoa työläisille eläkejärjestelmineen. Ruotsin kuningassuku ihaili Hitleriä ja muu kansa rakasti vävypoikaa Herman Göringiä.

Suomessa 1939 oli laajat suojeluskunta- ja oikeistopiirit Saksan vierailijoita ja systeemin ihailijoita, ei vain Olavi Paavolaisen tapaiset kulttuurin tuuliviirit. Saksalainen kulttuuri tuli samoin tutuksi vieraankielen opiskelussa, kuin englanti nykyään. Saksankieltä tarvittiin luonnontieteiden, lääketietten ja tekniikan opiskelussa. Saksa oli johtava valtio noissa asioissa.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Aikaansa kutakin. jälkeenpäin katsoen virheet näkyvät aina paremmin.

Sitä en vaan jaksa ymmärtää, että näistä natseista jaksetaan yhä jauhaa ja pöyristyä. Nykyään nuo natsit ovat mitätön marginaaliryhmä, eivätkä muuksi nuutu ja joutavat siis olemaan omassa kolossaan.

Luulis toimittajien kirjoittavan sen mukaan, että jutuilla myydään hyvin. Menevätkö natsijutut kaupan, sen näkee sitten tilinpäätöksestä.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#8

Arvokas kommentti. Kiitos.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Katseet käännetään natseihin, ja samaan aikaan toisaalla...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Nationalismi kaikissa muodoissaan on paha asia, itse lukisin siihen pahuuteen myös sellaiset asiat kuten jalkapallohuliganismin ja kansallismielisen intoilun siitä jos oma joukkue pärjää.

Itse hyväksyisin kuitenkin urheiluun liittyvän nationalismin sillä perusteella että ihmisen primitiivisiä vaistoja ei voi kokonaan kieltää, ne tulevat esiin tavalla tai toisella. Urheilu ja sen kaltaiset asiat voisivat olla väylä primitiivisiin vaistoihin perustuvan kansallismielisyyden tarpeen purkamiseksi.

Kaikki keinot on siis sallittuja jotteivät kansallismieliset tunteet purkautuisi tuhoisilla tavoilla, kuten sotien kautta.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Ymmärsinkö oikein, että talvi- ja jatkosota olisi voitu jättää sotimatta, koska mitäs me Suomella?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ymmärsinkö oikein, että talvi- ja jatkosota olisi voitu jättää sotimatta, koska mitäs me Suomella?"

Talvi- ja jatkosodilta olisi voitu välttyä, mutta vain siinä tapauksessa ettei Saksassa noussutta kansallismielisyyttä olisi ollut, tai jos se olisi saatu ajoissa tavalla tai toisella hillittyä, ettei olisi tullut sitä ribbentrop- sopimusta ja kaikkea sitä pahaa mitä siitä seurasi.

Asiat pitää nähdä laajemmalla perspektiivillä kuin mitä on kansallinen perspektiivi.

Vallinneissa olosuhteissa Suomi ei voinut muuta kuin yrittää puolustautua talvisodassa.

Jälkikäteen voidaan spekuloida sillä kannattiko liittoutua natsi-saksan kanssa Suomen alueen laajentamiseksi itäsuunnassa. Se oli jokatapauksessa uhkapeliä joka ei kannattanut. Seurauksena huomattavat tappiot.

Sekin on spekulointia olisiko kannattanut jäädä Ruotsin tapaan puolueettomaksi. Sitäkään ei tiedä olisiko se onnistunut.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen Vastaus kommenttiin #17

Miksi Suomi ei voinut muuta kuin puolustautua vallinneissa olosuhteissa, kun aiemmin sanoit nationalismin olevan paha kaikissa muodoissa?

Toistan kysymyksen, että ymmärsinkö oikein, että mitäs me Suomella? Samahan se minkä valtion alaisuudessa elämme?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #22

"Toistan kysymyksen, että ymmärsinkö oikein, että mitäs me Suomella? Samahan se minkä valtion alaisuudessa elämme?"

Ymmärsit oikein. Monet suomalaiset ovat valinneet, Ruotsin, Kanadan, Australian, USA:n, Kreikan, Turkin, Espanjan, Ranskan tai Saksan ja ovat tyytyväisiä.

Kun katselen ketkä ovat tietokoneella tutkimassa samoja sukulaisia kuin mitä itse tutkin, niin niiden maiden kirjo on huomattava joista tutkijoita tulee. Ilmeisesti ovat minulle jotain kautta sukua, vaikka minulla ei ole ollut aavistustakaan heidän sukulaisuudestaan. Ilmeisesti he viihtyvät noissa maissa missä ovat yhtä hyvin kuin minä viihdyn Suomessa. Mutta varmasti viihtyisin myös siellä missä tahansa sukulaisiani sattuu asustelemaankaan.

Minun valintani on kuitenkin Suomi, enkä usko että siinä on mitään kaduttavaa, kunhan muistaa ettei se ole siitä kiinni mikä on valtio, vaan siitä miten asioita hoidetaan.

En pidä siitä miten asioita hoidetaan Venäjällä, tai miten Trump yrittää hoitaa asioita USA:ssa. Trumpin toimet luultavasti mitätöityvät lyhyen ajan kuluessa. Putin luultavasti saa jatkajan jonka toimista en pidä yhtään sen enempää kuin Putinin toimistakaan.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen Vastaus kommenttiin #24

Pidät Suomen tavasta hoitaa asioita, mutta samahan se olisi ollut antautua Neuvostoliitolle vaikka et pidäkään Venäjän tavasta hoitaa asioita?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #25

"Pidät Suomen tavasta hoitaa asioita, mutta samahan se olisi ollut antautua Neuvostoliitolle vaikka et pidäkään Venäjän tavasta hoitaa asioita?"

Tsaarien aikaan, ennenkuin kansallismielisyys tuli muotiin, Venäjällä vielä hoidettiin asioita kohtuuhyvin, verrattuna muihin maihin, Suomikin vaurastui, tehtaita perustettiin, liikenneyhteyksiä parannettiin ja ihmiset saivat töitä muualtakin kuin maataloudesta.

Kansallismielisyyden nousu Venäjällä aloitti sortokauden Suomessa, samalla kun se sama kansallismielisyys nosti päätään myös Suomessa. Sen jälkeen Suomi ja Venäjä on kehittyneet eri suuntiin. Venäjällä ei demokratia koskaan päässyt kehittymään, kuten Suomessa ja lännessä.

Sen takia en pidä Neuvostoliitolle tai Venäjälle antautumista hyvänä asiana, sen sijaan minkä tahansa länsimaan hallintojärjestelmään voisin kyllä sopeutua. Voisivat olla vähän parempia tai vähän huonompia kuin suomalainen järjestelmä. Se ei ole iso juttu minusta.

Iso juttu on se ettei tarvitsisi olla kansallismielinen missään järjestelmässä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Jokaisella -ismillä tai uskonnolla on taustallaan hyvä tahto ja aikomukset, joilla ne kultaavat tien helvettiin. Oli -ismi mikä tahansa, aina joku -ismin takana seisova haluaa johtaa ja määrätä muiden samana -ismiin uskovien tekemisistä.

Natsit loivat vallankumouksellisen työaikalainsäädännön ja työllistivät koko Saksan kansan. Natsien Saksassa luonnonsuojelu ja eläinten oikeudet korotetiin täysin erilaiseen asemaan kuin muussa silloisessa maailmassa. Eli he loivat myös paljon hyvää. Samaan aikaan uuneja jo lämmiteltiin...

Samoin kommunistit lupasivat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Yhdeksän sai sosialistista hyvää ja kymmenen lähetettiin Gulakille.

Rantanen toivoo kirjoituksessaan, ettei koskaan enää.

Anarkia on kuuden syömättä jääneen aterian päässä. Kunhan vain nälkää näkeviä on riittävän paljon. Saadaksesi ruokaa lämmität vaikka niitä uuneja.

Osaako joku sanoa, mistä diktaattorit löytävät ne ihmiset, jotka suostuvat tekemään likaiset työt heidän puolestaan?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Pari kummallisuutta Hitlerin ajasta:

- Hitler ei itse tappanut yhtään ihmistä.
- Missään ei ole asiakirjaa, että juutalaiset on tapettava.
Monissa yhteyksissä puhutaan ”juutalaiskysymyksen ratkaisemisesta”.
Miten murhaaminen alkoi?

(Ei tässä ole tietenkään tarkoitus puolustella natseja, tuo sokea tottelevaisuus hirvittää.
Siinä on jotakin samanlaista kuin nykyaikana rahan perässä juoksemisessa. Mikään määrä ei riitä, eikä kukaan osaa sanoa mihin pyrimme.)

Juha Hämäläinen

#14. Hitlerin ensimmäiset kirjalliset suunnitelmat alarotujen tuhoamisesta ovat jo 20-luvulta. Ei sen selvemmin voinut poliitikko kertoa mihin pyrki.

Saksan tihokoneiston rakentamiseen ja pyörittämiseen olivat syypäitä miljoonat saksalaiset sekä heidän kumppaninsa useissa maissa.

Syypäitä ovat ihan tavalliset kansalaiset. Vastuu on yksilöillä aina.

On myös päässyt unohtumaan, että hyökkäyssota oli se pahin rikos, joka tappoi eniten.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Eikä se rodulliseen puhtauteen pyrkiminen ollut ainoastaan Hitlerin käsialaa.

Oppinsa paremmasta, arjalaisesta rodusta kansallissosialistit ammensivat osittain Ruotsista. Ruotsissa rotuoppi oli kovin suosittu ja ihan oma alansa oppilaitoksineen Uppsalassa.

https://sv.wikipedia.org/wiki/Statens_institut_f%C...

Ruotsissa suomalaisia ja saamelaisia pidettiin vähempiarvoisina ja myös tyhmempinä keltaiseen rotuun kuuluvina.

Aikaansa kutakin, ja nykyään rotuoopia ei kukaan täyspäinen harrasta. pl. Tatu Vanhanen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000382077.html

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Niin...... puhuiko Hitler nimenomaan juutalaisten tuhoamisesta vai juutalaiskysymyksen ratkaisusta? Aluksi oli kuulema puhuttu esim juutalaisten siirtämisestä jollekin etelämeren saarelle.

Kuka tappamisen aloitti ja mihin perustuen.

Wikipedia ei tarkalleen anna selvitystä miten kaikki alkoi:

"Wannseen konferenssi oli kansallissosialistivirkamiesten kokous, jossa Saksan virastoille tiedotettiin ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Päätös siitä oli syntynyt jo aikaisemmin, ja Wannseen kokous oli tiedotustilaisuus, joka osoitti sen, että kansanmurhasta oli tullut osa valtakunnan virallisesti harjoittamaa politiikkaa.[1][2] Kokous järjestettiin 20. tammikuuta 1942 Wannseejärven rannalla sijaitsevassa huvilassa Berliinin lounaisella esikaupunkialueella.[2] Lopullinen ratkaisu johti holokaustiin, juutalaisten kansanmurhaan......"

¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Päätös "lopullisesta ratkaisusta" oli siis syntynyt aikaisemmin. Milloin ja missä syntyi ratkaisu siitä, että juutalaiset oli _murhattava_? Lopullinen ratkaisu voisi olla paljon muutakin kuin murhaaminen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Wannseen_konferenssi

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Nämä mielipiteet ovat syy siihen, miksi en käytä Helsingin sanomia, Ilta-Sanomia tai Ruutua. Kuluttaja äänestää jaloillaan.

Maksumuurin takana kommenttiosiossa kupla kasvaa erilaisten kuluttajien mielipiteiden hävitessä.

Kuten aiemmin toisessa blogissa sanottiin Suomessa olevan maailman vapaimpiin kuuluva lehdistö, mutta puolueettomana tai riippumattomana lehdiatöämme ei voida mainostaa?

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Taivas varjelkoon meitä lehdistöltä, joka kritiikittä ja mielipiteittä toistaa sanasta sanaan hallituksen tiedotteita.

Täällä mediakentän somepuolella natsittelu ja mädättely on kyllä saanut katteettomat mittasuhteet. Toiveajattelua tietenkin on, että pystyttäisiin kinastelemaankin asiapohjalta.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Kukaan ei ole vaatinut kuvailemaasi lehdistöä?

Nykyisissä medioissa on vaan selvästi havaittavissa yksipuolista uutisointia, kun toisissa medioissa uutisesta tulee esiin aivan uusia puolia. Tämä toimii kumpaankin suuntaan.

Ei ole puolueetonta ja riippumatonta mediaa.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #23

"Ei ole puolueetonta ja riippumatonta mediaa."

Ei tietenkään, niin kauan kuin ihmiset sitä tekevät.

Median ja runoilijoiden tehtävänä on muuttaa maailmaa.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen Vastaus kommenttiin #29

Mielestäsi maailmaa muutetaan pimittämällä tietoa ja ohjailemalla lukijoita kertomalla vain yksi näkökulma asiaan?

Uutiset ja runot eivät ole verrattavissa tiedonvälityksessä.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #30

Jospa et Tuononen rakentelisi keksimiäsi mielipiteitä minun päälleni. Suomalainen mediakenttä ei tarkastele asioita yksisilmäisesti. Siitä se on saanut maailmalaajuista arvostusta luotettavuudestaan.

Itse voit kyllä jatkaa "oikean median" parissa valveutumista.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen Vastaus kommenttiin #35

Valitettavasti Suomen mediakenttä ei näe tekemisessään kritisoitavaa tai maailmanlaajuisesti on mahdotonta puuttua yksittäisiin uutisiin.

Esimerkiksi mielestäsi on siis oikein parantaa maailmaa kertomalla vain puolustusasianajajan näkökulma vahvistaen uutista tätä tukevilla asiantuntijoilla ja jättää asianomaisen sekä syyttäjän näkökulma pois? https://yle.fi/uutiset/3-10241738

Onko tämä runo vai uutinen, jolla parannetaan maailmaa?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ehdottanut homoseksuaalien karkottamista Ahvenanmaalle. Sitä pidettiin vain juopon horinana, ei olisi mennyt läpi jossain eurooppalaisessa sivistysmaassa sellaisena.
Kuntatasolla perussuomalaisissa on yhä vaan paljon natsisymboliikkaa esittelevää ja vastustajien tuhoamisella fantasioivaa väkeä. Luulin, että ei enää olisi ollut viime kuntavaaleissa, mutta en vaan näköjään osaa aliarvioida riittävästi teikäläisiä.

Eli ongelma ei todellakaan ole vain se natsittelu, vaan pitäisi se omakin pesä laittaa kuntoon.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Luukka hieman vetää omiaan:
"..etteivät eurooppalaiset lähde Yhdysvaltojen tielle ja valitse populistijohtajia, jotka tarjoavat helppoja lyhytkantoisia ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin.

Sanahelinää.

"Euroopassa kansalaisten taloudellinen hyvinvointi on noussut 50 vuodessa enemmän kuin koskaan historiassa ja ihmiset ovat vapaampia liikkumaan ja toteuttamaan itseään kuin koskaan aiemmin."

Pitää paikkansa, mutta sitä hyvinvointia ei rakentanut EU.

Luukka kertoo vanhoista vihollisista, joita on seksikästä ottaa leimaamistarkoituksessa ja kuka se muuten elää "vanhoissa viholliskuvissaan" ja teorioissaan. Liberaali?.

Liberaalin harhaan johtava ja metsään menevä teoria on, että valkoihoiset ja ei-juutalaiset ovat autoritaarisia persoonallisuuksia, mutta muut rodut, juutalaiset ja muslimit eivät ole. No tämä ei pidä paikkansa ja Uskonto ei ole geeni.
Se liittyy pikemminkin kognitioon ja identiteettiin kuin autoritaarisuuteen. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen-ja laumaeläin ja jokaisessa yhteisössä on omat norminsa.

Itse olen aina kannattanut Liberaaleja arvoja, mutta viime vuosina olen alkanut hyljeksiä koko aatetta, se on mutatioitunut marxismiin ja mulqvistisuuteen. Puu hedelmistä tunnetaan.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

"millainen ihminen kutsuu minua tai Perussuomalaisia yleisesti natsiksi? Ihminen, joka ei ole lukenut historian kirjoja tai vieraillut keskitysleirissä? Millainen ihminen rinnastaa rajatarkastuksen tai lipun kotimaahan uunissa polttamiseen?"

vastaus kysymykseesi on: ignorantti ja pahantahtoinen ihminen

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset