MariPSRantanen

Kaapu päälle!

”Vaikka on kuuma katsokaa tytöt peiliin ennen ulosmenoa. Ei houkuttelevia, paljastavia vaatteita se voisi olla pieni vakuutuksenne” Näin ohjeistaa nainen keskusteluketjussa, jonka aloituksessa kerrotaan nuoren tytön päälle käyneen joukko ulkomaalaismiehiä.

Siis Suomessa uhriksi joutuneen tytön ja sellaisiksi joutuvien oma syy? Miksi olet pienissä vaatteissa helteessä? Laita kaapu päälle ja olet turvassa? Kyllä alkoi riepoa tällaista ei-feministiä.

Aivan uskomatonta toimintaa. Me elämme Suomessa, jossa jokaisella naisella on oikeus koskemattomuuteen ja oikeus pukeutua kuten tykkää. Tästä arvosta en ole valmis luopumaan, en nyt enkä tulevaisuudessa. Mutta jostain kumman syystä jotkut ovat. Ja mikä pahinta, kommentoijina ovat usein ne jotka sanovat olevansa tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden kannattajia. 

Mikä kumma siinä on, että meidän naisten tulisi muuttaa käyttäytymisemme ja pukeutumisemme vieraiden vuoksi? Onko tämä sitä ajatusta suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurista, jota Suomeen halutaan. Ei sillä, siinä kohtaa kun sitä ei haluta, on jo myöhäistä haikailla vapautta ja tasa-arvoa.

Itse asiassa Suomessa tulisi kiireen vilkkaa seurata muuta eurooppaa ja kieltää nämä alistavat pukineet ja tyttöjen huivittamiset. Se olisi ainoa ja oikea tie osoittaa, että tässä maassa ovat arvot sellaiset ettei kenenkään tule joutua uhriksi, oli hänellä peittävämpää tai paljastavampaa pukinetta päällään. Tärkeää kysymyksessä on myös se, että naisella on oikeus valita täysi-ikäisenä mitä hän päälleen pukee, oli tausta mikä hyvänsä.

Siihen asti kunnes tarvittavat lakimuutokset on tehty esitän, että tämä varsin kattava ja kallis kotouttamisjärjestelmämme korostaa erityisesti koskemattomuutta, vapautta ja naisten tasa-arvoista asemaa. Ja varmistakaa, että naisillekin tämä viesti menee perille ilman että välissä on joku eri mieltä oleva kääntämässä suomalaista kulttuuria ja lainsäädäntöä naisille.

Sinulle suomalainen nainen haluaisin sanoa, että maamme on edistyksellinen paikka naisille, jossa meidän on syytä pitää huolta, että asemamme tällaisena pysyykin. Meidän ei tule nöyristellä minkään edessä. Eikä varsinkaan hyväksyä meihin kohdistuvaa alistamista, väkivaltaa tai aliarvostusta. Eikä meidän koskaan tule syyllistää nuorta tyttöä häneen kohdistuvasta rikollisesta teosta. Ei neuvoa pukeutumaan siten, ettei kukaan hyökkää meidän päälle. Muutoin voi käydä niin, että huomaamattamme me todella olemme kaavut päällä. Ei kiitos.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (61 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Tuollaisia ei varmaan jutella kuin persujen keskinäisissä uhriutumisriiteissä. Kun katselee helteistä katukuvaa, niin kovin vähissä ketineissä ne tytöt kulkevat. Ja ihan rauhassa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen
Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Niin Harri Rautiainen, tuo lisäämäsi "kunnes" kuvaa hyvin persumaista ajatuskulkua, että kohta on ihan pakko tapahtua jotain pahaa. Sillä sitten hekumoidaan kohti vaaleja.

Ja voihan sitä tapahtua. Se tyttö voi joutua isäpuolensa pahoinpitelemäksi tai raiskaamaksi tai joku huumehörhö voi ajaa varastetulla autolla yli. Maailmassa voi sattua kaikenlaista ikävää. Vaatetuksesta riippumatta.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Kyllähän poliisikin on aina välillä antanut lausuntoja siitä, miten naisten pitäisi pukeutua välttääkseen raiskatuksi joutumisen. Todellisuudessa joka ainoalla tämän planeetan ihmisellä on kuitenkin oikeus pukeutua ihan miten huvittaa joutumatta raiskatuksi, joten moiset kannanotot loukkaavat ja syyllistävät aina törkeästi raiskauksen uhreja.

Olisiko niin, että tietyistä asioista vaikenemalla muiden puolueiden kannattajat tulevat antaneeksi persuille kohtuuttoman yksinoikeuden ratsastaa niillä? Miksi ojentaa persuille poliittiset aseet suoraan käteen? Tätä minun ainakin on vaikea ymmärtää.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Puolustan naisten omaehtoista pukeutumistyyliä! Naiset ovat elämämme perusta, ilman heitä meillä miehillä olisi ikävää. Mutta, tervettä järkeä kannattaa myös käyttää eikä oikaista vaikka Kaisaniemenpuiston läpi keskellä yötä minihameessa. Oikeushan siihen on, mutta vaara on olemassa ihan kantaväestön pervojenkin takia.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Eli siis jos on joutunut raiskatuksi yöllä Kaisaniemenpuistossa minihameessa, niin ainakin osittain oma moka, koska ei ole käyttänyt tervettä järkeä? Vai yritätkö nyt sanoa jotain fiksumpaa ja humaanimpaa siinä lainkaan onnistumatta?

Sanoisitko samat asiat myös päin raiskauksen uhrin kasvoja?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Pajala:

    «Eli siis jos on joutunut raiskatuksi yöllä Kaisaniemenpuistossa minihameessa, niin ainakin osittain oma moka, koska ei ole käyttänyt tervettä järkeä? Sanoisitko samat asiat myös päin raiskauksen uhrin kasvoja?»

Rikosoikeudellinen vastuu on yksinomaan tekijällä. Siitä huolimatta ihan jokainen voi pyrkiä varovaisuuteen, oli asia mikä tahansa. Järveä ei kannata lähteä ylittämään uiden humalassa, vaikka itsellä ei olisikaan mitään rikosoikeudellista vastuuta hukkumisesta.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala Vastaus kommenttiin #17

Vertaatko nyt ihan vakavissasi raiskaajien tekemiä tietoisia valintoja persoonattomaan luontoon?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #22

Vertasin rikoksen uhria onnettomuuden uhriin, en tietoista tekijää luontoon.

On kiistämätön fakta, että raiskausten uhrien valinnat vaikuttavat uhriksi joutumiseen. Ongelma on vain siinä, synnyttääkö tämä valinnanvapaus mitään vastuuta.

Käytännössä ehkä useimmissa tai jopa kaikissa rikoksissa yhdistyvät tekijän ja uhrin tietoiset valinnat, joiden aiheuttamana teko tapahtuu. Siitä huolimatta rikosoikeudellinen vastuu on yleensä yksinomaan tekijällä, joskin joissain asioissa uhreiltakin edellytetään asianmukaista huolellisuutta (due diligence).

Varkauksissakaan ei varsinaisesti vaikuta se, onko tila tai esine lukittu vai ei, eli uhrilla ei sinällään ole vastuuta rikoksen ehkäisystä. Tästä huolimatta ehkä useimmat lukitsevat kotinsa, autonsa ja polkupyöränsä. Vakuutusyhtiöt asettavat niiden kohdalla uhrille vastuuta, mikäli laiminlyövät suojaamisen tai valvonnan. Jos murtojälkiä ei löydy, onko varkautta lainkaan tapahtunut?

Myös oikeudessa on usein näyttövastuuta – raiskauksissa näyttö perustuu paljolti väkivallan jälkiin. Uhrille on siten käytännössä asetettu vastuu vastustaa raiskausta, koska muuten ei voida tietää, onko sitä lainkaan tapahtunut.

Näyttövastuu on kuitenkin siis eri kuin vastuu asianmukaisen huolellisuuden noudattamisesta. Raiskaustenkaan osalta ei uhrilla ole oikeudellista vastuuta varovaisuudesta. Emme kuitenkaan taida puhua tässä oikeudellisesta vastuusta vaan siitä, voisiko itse vaikuttaa siihen, ettei joudu uhriksi.

Mutta jos rikosvastuuta ei ole, kenelle nainen sitten olisi vastuussa? Ei nyt varmaan ainakaan Puheenvuorossa kirjoitteleville sedille – sellainen vastuu olisi merkitykseltään nolla. Käytännössä varmaankin vanhemmille ja kumppaneille, jotka nyt muutenkin yleensä pyrkivät suojaamaan tyttäriään ja kumppaneitaan seksuaalisilta uhilta. Itseäänkin saa syyttää.

Vastuun asettaminen uhrille on erityisesti sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta ongelmallista, koska se käytännössä tarkoittaa sukupuoleen perustuvia rajoituksia perustavissa vapauksissa. Vastuun asettamisella onkin usein toinen tarkoitus, naisten seksuaalisuuden hallinta.

Huolellisuuden edellyttäminen aina rajoittaa vapauksia, mikä olisi hankalaa perusvapauksien kannalta ja siksi oikeudellista vastuuta on hyvä välttää. Toisaalta täydellinen vapauskaan ei välttämättä ole haluamamme pyrkimys – niin vanhemmat kuin kumppanitkin yleensä rajoittavat vapauksia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suvaitsevaiset suvaitsevat myös raiskaukset, heidän logiikkansa mukaan se kuuluu ihmisoikeuksiin.

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen

Makkonen veti pohjat. Aina se vaan onnistuu pistämään alemmaksi.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

No. Demarit ainakin hyväksyvät seksuaalisen häirinnän..

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Eikös demarit tuominneet Hakkaraisen häirinnän? Saatan muistaa väärinkin.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Tuomitsi ja erittäin suureen ääneen. Aivan kuten monet muutkin, jopa suurinosa persuistakin uskoisin, mutta.

Demareiden puolijumala aikoinaan oli Matti Ahde.

Hän syyllistyi omien alaisiensa seksuaaliseen ahdisteluun toimiessaan poliittisella palkinto hillotolpalla Veikkaus Oy.n johtajana.
Joutui eroamaan tehtävistä asioiden tultua julki, kovasta Demareiden estelystä huolimatta.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa Demarit asettivat Ahteen ehdolle, ja läpihän mies meni kirkkaasti suurella äänimäärällä.. Eli Demarit hyväksyivät seksuaalisen ahdistelian edustamaan itseänsä.

Mari Rantanen kirjoitta asiallisen kirjoituksen, yhdessä kohtaa hän mainitsee seuraavaa.

"kommentoijina ovat usein ne jotka sanovat olevansa tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden kannattajia."

Ensimmäinen kommentti on sinulta ja juuri sitä mistä Mari mainitsee.

"Tuollaisia ei varmaan jutella kuin persujen keskinäisissä uhriutumisriiteissä."

Itse asiaan ei nähtävästi paukut riitä kommentoimaan, mutta saapahan arvostella kirjoittajan poliittista vakaumusta yleistämällä kaikki hänen puoluetoverinsakkin samanlaisiksi kuin sinä heidät miellät.

Tällä esittämälläsi logiikalla voi siis sanoa että Demarit ovat seksuaalisen ahdistelun hyväksyjiä..

Käyttäjän jj2311 kuva
Jyrki Immonen Vastaus kommenttiin #13

Logiikkaa? Ahde oli puolijumala? Selvä se sitten on....

Käyttäjän helenavitikainen kuva
Helena Vitikainen

Menköön feministit vaikka varissuolle esittelemään niitä rintojaan .
KYLLÄ kesä on ihanaa aikaa meillä suosittelen isäpuolille pitäkää kädet taskuissa toivottavasti on niin syvät taskut.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Musliminaiset ehkä pelkäävät, että heidän tyttärensä tapaavat kahvilassa Teuvo Hakkaraisen.

On todellakin järkyttävää, että Suomessakin rehtorit puuttuvat nuorten tyttöjen pukeutumiseen, minihameisiin, push-up-liiveihin, syvästi uurrettuihin paitoihin ja niin edelleen.

Sama juttu Seinäjoella, jossa pikkutyttöjen persvaot pursuavat pikkuhousuista ja tissit tiukoista paidoista.

Kyse on varmasti muslimeista. Ei kukaan perussuomalainen välittäisi, vaikka lapset juoksisivat alastomina. Alastomuus sentään kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisnaiset perinteisesti kirmailevat rinnat paljaina suvisilla kallioilla ja kukkuloilla. Hakkarainen perässään.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Joku nainen sanoi jossain netissä jotain, kertoo persu, mutta linkkiä ei sitten voi laittaa?

Jari Partala

Saattaapi olla totta ilman linkkiäkin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kun väitteen esittää Persu, on parempi varmistaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Jos nämä vihervasemmiston grönroosit saisi vallan niin Suomen naiset peitettäisiin jätesäkeillä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Jos nämä vihervasemmiston grönroosit saisi vallan niin Suomen naiset peitettäisiin jätesäkeillä.»

Kysehän ei ole siitä, miten pakotetaan peittämään, vaan miksi naiset ihan itse mielellään pukeutuvat säädyllisesti. Onhan Mari Rantasellakin tuossa profiilikuvassaan siveellinen jakkupuku päällä ja ehkä vain 20 % paljasta pintaa. Hän on siis 80 %:sti muslimi?

Joidenkin muslimiryhmien pukeutumissäännöt, jotka eivät juuri eroa roomalaiskatolisten nunnien pukeutumisesta, ovat keskeisesti siveellisyyden osoitusta. Se on ollut useimmissa perinteisissä kulttuureissa keskeistä ja on siis tänäkin päivänä täällä Suomessa kantasuomalaisten naisten keskuudessa. Joissain kulttuureissa soveliaisuuden raja nyt vain on vähän pidemmällä.

Sinällään monimutkaisempaa on se, mikä merkitys kaavuilla on uskonnon esilletuomisessa. Kaikissa rooleissa ei ole sopivaa tuoda esille uskontoa, kuten työelämässä. On myös oma aiheensa siinä, miten naisia painostetaan siveelliseen pukeutumiseen. Slutwalk-liike on esimerkki vastareaktiosta länsimaisiin vaatimuksiin pukeutua siveellisesti ja asettaa vastuuta raiskausten uhreille.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tällinen kekustelu, ikäänkuin Suomessa olisi tahoja jotka hyväksyisivät raiskaukset on sairasta ja poliittisesti värittynyttä. Raiskauksen kohteeksi joutunut kärsii siitä lopun elämäänsä ja tämän kyllä jokainen terveellä järjellä varustettu ymmärtää. Suomalainen nainen, kuin myös mies, saa pukeutua kuten haluaa.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Yksi syy siihen, että suhtaudun tähän aiheeseen niin vakavasti, on se, että olen entinen Jehovan todistaja. Kyseisessä järkyttävän suositussa kultissa muodostetaan raiskaustapauksen jälkeen oikeuskomitea, johon valitut seurakunnan vanhimmat ristikuulustelevat uhria ja tivaavat tältä sellaisia asioita kuin kuinka säädyllisesti tämä oli pukeutunut, huusiko tämä kuuluvasti apua, kamppailiko tämä tarpeeksi voimakkaasti vastaan ja saiko tämä orgasmin. Jos komitea ei ole tyytyväinen uhrin toimintaan, tämä saatetaan erottaa seurakunnasta, mikä karttamissäännön takia usein tarkoittaa hänen kaikkien ihmissuhteidensa katkeamista.

Tuomitseva suhtautuminen raiskattuihin ei ole hihhuliuskonnollisuudessa muutenkaan kovin poikkeuksellista.

Ei mitään islamia tarvita raiskauksen uhrien syyllistämiseen. Se osataan ja hyväksytään täällä muutenkin ihan jo länsimaisten taikauskojen selkärangattoman suvaitsemisen ja yhä voimissaan olevan misogynian ansiosta.

Jokainen, joka väittää tällaisten asenteiden olevan kuvitelmaa, on epärehellinen raiskaamisen apologisti.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

"Mikä kumma siinä on, että meidän naisten tulisi muuttaa käyttäytymisemme ja pukeutumisemme vieraiden vuoksi? Onko tämä sitä ajatusta suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurista, jota Suomeen halutaan. Ei sillä, siinä kohtaa kun sitä ei haluta, on jo myöhäistä haikailla vapautta ja tasa-arvoa."

Luulisi että naisia koskevat samat säännöt kuin miehiäkin. Pukeutuminen tapahtuu kodin ulkopuolella lähes aina muita varten. Uima-asu sopii uimarannalle, mutta esimerkiksi liike-elämän asiakastapaamiseen en sitä asua suosittelisi. Juhlatilaisuuksissa on syytä käyttää pukua/frakkia/jne., ja ihan tosiaan myös niiden muiden vuoksi jotka juhlissa ovat. Maalarin haalariasuiset voivat sitten hakeutua vähemmän virallisiin juhliin jos nimenomaan pitää olla tsellainen asu päällä.

Eikö Suomessa enää kunnioiteta kanssaihmisiä edes sen verran että voitaisiin pukeutua tilanteeseen sopivasti myös muita varten. Rantaselle on kovin tärkeää saada pistää jalkaan vaikka navettasaappaat kaupunginvaltuustossa töissä ollessaan. Olisi kuitenkin mielestäni hyvä että hän ensin pesisi niistä enimmän lannan pois.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kerrankin voin olla kommentoija Salakarin kanssa pitkälti samaa mieltä. Pukeutuminen on sosiaalinen juttu. Samaa voi sanoa siveellisyyskäsityksistäkin, tässä siis siveellisen pukeutumisen suhteen.
Missään nimessä ei kuitenkaan sopimatonkaan pukeutuminen oikeuta raiskaamista, vaikka ehkä tietynlainen pukeutuminen voitaisiin lukea seksuaaliseksi ahdisteluksi tms.

Joissakin maissa sitten pelätään barbaarisia raiskaajia niin paljon, että naiset säkitetään. Ei mielestäni ihan tasapuolinen ongelmanratkaisu tämäkään.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Tämä aihe nyt putkahtaa esiin joka kesä niin kuin koiranpaskakeskustelukin. Joku turhautunut persu sen aina aloittaa väittäen, että joku jossain on kieltänyt tyttöjä pukeutumasta kevyesti, koska maahanmuuttajaraiskaaja vaanii nurkan takana.

Säälittävää, jos persuilta mitään muuta vaaliaihetta ei enää löydy.

Koska joku makkonen jossain lokerossaan jo näpyttelee lausetta "olet siis sitä mieltä, että raiskaukset ovat ok...", niin kerron sellaisen itsestäänselvyyden, että olen siis sitä mieltä, että raiskaukset, kenen tahansa tekeminä, ovat rikoksista alhaisimpia ja tuomiot niistä ovat pääosin liian lepsuja.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Naisten oikeudet ja koiranpaska. Kommentti kertoo kommentoijasta kaiken.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Kotikulmillani tytöt ja naiset liikkuvat perin vähäpukeisina aivan turvallisesti. Joten kyllä persut aina yrittvät tehdä kärpäsestä härkäsen.

Ei näitä tyttöjä ja naisia kukaan varoittele. Luultavasti ihan siksi, että merkittävä osa raiskauksita kohdoituu ihan tavalliseti pukeutuneisiin naisiin.

Ennen, kauan, kauan ennen maahanmuuttajia uskovaiset mummot kyllä varoittivat milloin mistäkin.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Eikö se ollut persut ja koiranp.?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"olen siis sitä mieltä, että raiskaukset, kenen tahansa tekeminä, ovat rikoksista alhaisimpia"

Lopeta sitten naisten syyllistäminen. Sivistyneessä maailmassa miehet eivät käyttäydy alkukantaisen luolamiehen tavoin nähdessään kevyesti pukeutuneen naisen van pystyvät hillitsemään himonsa ja käyttäytyvät asiallisesti.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Jälleen trolli Makkosen pettämätöntä logiikkaa. Jätän ne omaan arvoonsa, koska niissä ei ole järjen häivää. Suoranaista valehtelua. Missä muka olen naisia syyllistänyt?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Naiset, pukeutuminen ja koiranpaska.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #41

Ehkä sinulla, Outi Mara, on luetun ymmärryksessä ja asioiden yhteenkoplaamisessa hieman parantamisen varaa.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #42

Ja omassasi ymmärryksessäsi ei ole mitään vikaa tietenkään.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #46

Tässä arviossasi olet täydellisen oikeassa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Makkonen, lopeta sinä suomalaisen yhteiskunnan ja keskustelijoiden syyllistäminen. Yksikään ihminen, keskustelun avannutta Rantasta lukuunottamatta, ei ole tuonut keskusteluun sellaista väitettä, että nainen pukeutumisellaan aiheuttaisi raiskaamisen.

Raiskaaja on yksin tekoonsa syyllinen. Älä sinäkään vieritä vastuuta tekijän naapurille, tuttavalle tai samaan kansallisuusryhmään kuuluvalle äläkä uhrille, tämän vaatetukselle, suomalaiselle yhteiskunnalle, punavihertäjille tai ainakaan Perussuomalaisen aloittamaan keskusteluun osallistuville.

Makkosen kahden lauseen älyttömyydet... pah!

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Ja tästä asiallisesta käyttäytymisestä ovat hyviä esimerkkejä persujen Putkonen ja Hakkarainen.

Mervi Eskelinen

Kyllä meillä perussuomalaisilla on muitakin vaaliteemoja, nämä asiat vain nostetaan esille kun julkisuudessa vähän väliä pompahtaa esille suomalaisten tyttöjen ja naisten alistamiseen liittyvää keskustelua. Kyllä sitä siinä vaiheessa jokainen vähänkin maailmanmenoa seuraavana aktivoituu puhumaan oman kansan tyttöjen puolesta. Tätä toivoisin voimakkaammin suomalaisilta, avataan nyt vain kaikki silmumme ja todetaan mihin suuntaan tämä hullutus on menossa. Tehdään työtä monen vuosikymmenen ajan tehdyn tasa-arvotyön puolesta eikä annetta vierailijoiden sanella käyttäytymistapojamme.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

" Suomalainen nainen, kuin myös mies, saa pukeutua kuten haluaa."
Saako myös ulkomaalainnen nainen pukeutua kuin haluaa?

Vepsässä alkuviikosta piipahtaessa näin nipun naisia ja tyttölapsia mustat kaavut päällä uimarannan vieressä olevassa metsässä istumassa. Samaan aikaan ilmeisesti saman seurueen miehet olivat rannalla ja uimassa.
Sinä aikana kun muutamat oluset nautittiin niin nämä naiset ja lapset ei käynyt lähelläkään vettä. Varmasti vapaaehtoisesti olivat 30° lämpötilassa mustiin kokokaapuihin pukeutuneina.

Mervi Eskelinen

Tämä on hyvä käytännön kuvaus mitä naisten asema on ko.kulttuurissa. Minä en tätä hyväksy eikä sitä hyväksy moni muukaan. Tehdään siis työtä, että tämä käytäntö ei tänne enää suuremmin rantaudu. Tai koska se jo on rantautunut niin huolehditaan nyt edes suomalaisten asemasta kun siihen voimme vielä vaikuttaa.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tämä on jo rantautunut pysyvästi. Punavihervasurit nostaa hirveän metelin jos tähän asiaan uskalletaan puuttua. Kovin vaativat tasa-arvoa paitsi silloin kun islam alistaa naista niin se hyväksytään täysin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Eskelinen, äsken kerroit, että teillä Perussuomalaisilla on muitakin teemoja. Juutuit kuitenkin välittömästi tähän teidän perusteemaanne.

Musliminaisen asema on valitettavan heikko. Se tulee esille erityisesti Suomessa, jossa naisen asema on maailman keskitasoon verrattuna kovin korkea.

"Tehdään siis työtä, että tämä käytäntö ei tänne enää suuremmin rantaudu."
Ei tehdä tätä työtä rajoja sulkemalla tai ihmisarvoa loukkaamalla. Muslimeillakin on oikeus myös myönteisiin turvapaikkapäätöksiin. Tehdään mieluummin sitä, mitä asian parissa työskentelevät oikeasti tekevät:

Musliminaisten asemaan puututaan koko ajan. Kotouttaminen ja naisten oikeuksista puhuminen ja tiedottaminen antavat mahdollisuuden korottaa musliminaisen asemaa. Kulttuurisidonnaiset rakenteet tekevät tehtävästä haastavan ja aikaavievän prosessin.

Pakkokeinoin en usko tehtävän onnistuvan. On mentävä hitaan, mutta pysyvään muutokseen tähtäävän kehityksen kautta.

Mervi Eskelinen Vastaus kommenttiin #54

Kai Niemeläinen:Mainitsit, että puutun välittömästi tähän teemaan. Puutun siksi vain tähän teemaan koska alunperin kirjoitus liittyy vain tähän teemaan. Ei kai tässä ole tarkoitus perussuomalaisten muita teemoja käsitellä, joskin senkin mielelläni teen mutta halusin pysyä aiheessa.

Toinen asia, josta mainitset eli ihmisarvot on tärkeä. Kerrotko mitä konkreettisesti on saatu aikaiseksi naisten aseman parantamiseksi? Pelkkä puhuminen ja tiedottaminen ei riitä.

Kirjoitat kotouttamisesta, naisten oikeuksien puhumisesta ja tiedottamisesta.Hyviä asioita, jotka nimenomaan tulee kohdentaa vierailijoille, me suomalaiset ymmärrämme nämä jo.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #57

Eskelinen, kirjoitat hurskaasti. "me suomalaiset ymmärrämme nämä jo".

Kirjoittajana toimiva Perussuomalainen ei näytä naisten oikeuksia ymmärtäneen. Mutta toki on totta, ettei maahantulleille miehille eikä naisille maamme tavat ole ymmärrettävästi tuttuja. Kotoutuminen kohdennetaan uskoakseni ihan oikein.

Olisi toki hyvä, ettei yhden puolueen koko puoluetoiminta keskittyisi kotoutumistoiminnan tyhjäksitekemiseen ja vaikeuttamiseen.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Romanimiehet uivat usein täydessä vaatetuksessa. Mitähän he pelkäväät?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Muslimimaissa naiset määrätään pukeutumaan peittäviin asuihin ettei miesten alkukantaiset himot herää. Sivistysmaissa sivistyneet miehet osaavat hallita himojaan vaikka naisilla olisi kevyempi vaatetus.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Makkonen, osaatko kertoa, miksi sivistysmaiden sivistyneet miehet sitten raiskaavat?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Suomessa raiskataan yli tuhat naista vuosittain. Näistä vähän yli tuhannesta naisesta vähän yli tuhat raiskataan suomalaisen toimesta.

Raiskaukset tapahtuvat vaatetuksesta välittämättä. Tuo vaatetus, jota Makkonen kommentti kommentilta hokee, on Perussuomalaisen tähän keskusteluun virittämä narratiivi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #60

Jos haluat käyttää linkkejä kertomaan jotain erityistä, pyydän käyttämään luotettavaa medialähdettä, vaikkapa tähän tapaan:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220727-hs-irakila...
tai:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005206976.html

Vaikka Nykysuomi-niminen aviisi ensivilkaisulla näytti kopioineen lehtitietoja ihan oikein, olisi Eskelisenkin hyvä pysyä luotettavien medioiden parissa.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Sulla on tietenkin jotain faktaa väitteesi tueksi?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #61

Joka vuosi yli tuhat suomalaista syyllistyy seksuaalirikokseen. Tilasto ei ole ollut kovin voimakkaasti laskeva.

Vaikka seksuaalirikosten kokonaismäärä kasvaakin ja ulkomaalaisten osuus on viime vuosina kasvanut myös, raiskausrikosten pääasiallinen tekijä on edelleen suomalainen.

https://yle.fi/uutiset/3-9739722

Valitettavasti kyseisen jutun tilastot ovat puolivuositilastoja. Vuosittain valmistuneet tilastot tukevat kyseisen uutisen lukuja kokonaisuudessaan. Epäiltyjen osalta tekijäksi suomalaisia epäillään seksuaalirikoksista yli 1000 tapauksessa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Sivistysmaissakin on joitakin sivistymättömiä yksilöitä, mutta erona on ettei valtiotasolla tarvitse määrätä naisille peittävää pukeutumista.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Miksi sinä sitten keskustelet naisen vaatetuksesta. Oliko tämä jo viides kommentti, jossa korostat naisen pukeutumisen merkitystä?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persu ja joku sanoi jotain jossain ja joku uhkasi raiskata heti jos ei joku kohta ole kaapu päällä.

Perussuomalainen logiikka ja totuus on sitä gradutasoa, ei tuollaista blogia voi kirjoittaa kuin aito persu.

Totuudella ja huhulla on persuille yhtä paljon merkitystä kuin Hakkaraisen kähminnällä.

Kauan se kestää Halla-aholtakin Hakkaraisen tulevaisuudesta päättää, mutta onhan se niin, että kun on tosipersu, niin siinä saa naisetkin laota, kunhan vain tuot meille ääniä.

Sitten täällä joku esittelee huhupuheita täytenä totuutena, ja hetken päästä joku persu rääkyy, että valtamedia ja valeuutisia.

Makkonen on itseasiassa logiikaltaan paljon selvempi kuin moni persu, Makkonen kun kirjoittaa tietää aina mitä saa, sitä itteensä, eikä yhtään yritä edes kaunistella.

Persut taas puhuvat ja kirjoittavat itse päivittäin niitä valeuutisia, kun muuten ei saa ääntään kuuluville.

Lähes jokainen persun blogi täällä koskee maahanmuuttoa, ja sitten he vielä ihmettelevät, miksi heitä sanotaan yhden asian puolueeksi, johtajansa puhuu esteettisistä haitoista kylän raitilla ja Hakkarainen n***eriukoista.

On siinä meillä ''puolue'' Tosiasiassa siinä on muutaman kiihkoilijan ompeluseura.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ja vielä kaupunginvaltuutettu?

On siinä uudella normaalilla työsarkaa, ja muilla valtuutetuilla kestämistä.

Käyttäjän JuhaKajander1 kuva
Juha Kajander

Peittäviä ja väljiä vaatteita kannattaa käyttää helteellä ennen kaikkea auringonpaahteelta suojautumiseen. Voihan kunnon vaatetus toki myös suojata häirinnältä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihminen saa pukeutua kuten itse parhaakseen näkee. Jos johonkin pitäisi raja vetää niin vaikka sitten siihen, että sukuelimet piiloon mutta ihan sama se on pukeutuuko lakanan sisään vai onko lähes naku.

Mutta, se ei sitä tosiasiaa muuta etteikö ulkona liikkumisesa voisi olla riskejä. En tiedä nouseeko siinä riski jos liikkuu perse vilkkuen mutta sellainen asia tiedetään, että on merkittävästi riskialttiimpaa liikkua yksin ja humalassa, tai vaikka kahdestaan samaa sukupuolta olevan kanssa. Turvallisinta on liikkua jokseenkin selvinpäin niin, että joukossa on molempia sukupuolia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset