MariPSRantanen

Älä lyö auttajaasi

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto tiedotti eilen, että väkivalta ja sen uhka on lisääntynyt edelleen erityisesti ensihoitajien osalta. Uhka- ja väkivaltatilanteiden nousua on ollut kahtena viimeisenä vuonna peräti 26% per vuosi. Pelastuslaitokset ovat varsin perustellusti huolissaan työntekijöidensä puolesta. Pelastuslaitokset ovat reagoineet asiaan lisäämällä henkilöstön koulutusta vaarallisten tilanteiden varalle, parantamalla suojavarustusta sekä tarkentamalla työsuojeluun liittyviä toimintamalleja ja -ohjeita.

https://yle.fi/uutiset/3-10655790

Pelastuslaitosten omat toimet eivät kuitenkaan riitä. Ensihoitajiin kohdistuvan väkivallan mahdolliset tuomiot rinnastetaan edelleen nakkikioskitappeluun ja se on väärin. Ensihoitajat suorittavat työtehtävää ja on perin erikoista, että heidät rinnastetaan "siviiliin", mikäli he joutuvat työssään pahoinpitelyn kohteeksi. Samoin on niillä palomiehillä, jotka suorittavat ensihoitoa, heitäkään ei rinnasteta tuolloin virkamieheen.

Toukokuussa 2018 jätettiin Jari Ronkaisen (Ps) toimesta eduskunnassa lakialoite, joka olisi parantanut ensihoitotyötä tekevien asemaa rikoslain osalta, mutta lakihanke näyttäisi hautautuneen eduskunnan sivujen mukaan lakivaliokuntaan. Lakialoitteen allekirjoitti valitettavasti vain 19 kansanedustajaa.

http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255803-ala-hakkaa-ensihoitajaasi

Mitä pitää tapahtua, että ensihoitajien yhä heikentyvä työturvallisuus otetaan tosissaan? Kuinka kauan meillä annetaan ilmiön kasvaa tekemättä selkeää lainsäädäntöä ja viestintää siitä, että tämä ei käy? Ei väkivaltaa toki estetä rangaistuksilla, mutta toimii se ainakin teon paheksuttavuuden ja tuomittavuuden mittarina.

Lisäksi asian todellisen tilannekuvan ylläpitämiseksi tulisi olla kansallinen taho, jossa tilastoidaan kaikkien ensihoitotyötä tekevien uhka- ja väkivaltatapahtumat ja pyritään löytämään yhteiset toimivat käytänteet koko maahan.

Ajankuva on ruma. Työteliäisyys ja korkea moraali ei estä ensihoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa, siihen tarvitaan kaikkien panosta, myös päättäjien.

#ehjänäkotiin #älärikohoitajaasi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset