MariPSRantanen

Kenellä on oikeus elää?

"- Oletteko pohtineet hoidon rajaamispäätöksiä?"

"- Emme, kun nyt pitäisi selvittää mikä tyttöä vaivaa ja hoitaa häntä"

Seuraavana aamuna sama keskustelu käytiin uudelleen eri lääkärin kanssa. Kyseessä ei siis ole sattuma eikä epähuomiossa tehty kysymys.

Nyt kun tilanne on helpottunut ja tyttäreni viimein paranemaan päin, haluan tuoda julki huoleni siitä kenellä on oikeus elää ja saada hoitoa. Tyttäreni on vaikeavammainen ja tällä kertaa oikeastaan ensimmäistä kertaa hänen elämässään tilanne pitkittyi ja hankaloitui johtuen monestakin syystä. Hänen elämänsä on luonnollisesti apuvälineiden ja hoidon täyttämää, mutta hän nauttii elämästään nähdäkseni täysipainoisesti. Iloitsee ystävistä, sukulaisista, musiikista, matkoista ja arjen komiikasta. Hän ei kärsi eikä ole kivulias eikä omaa kuolemaan johtavaa sairautta. Miksi hänen elämänsä olisi jotenkin arvottomampaa kuin jonkun toisen elämä? Oletko koskaan miettinyt miltä sinusta tuntuisi jos lapsestasi tiedustellaan, voisiko hänen antaa vain kuolla?

Kysymys on mitä suurimmassa määrin vastoin sekä perustuslakiamme, syrjimättömyyden periaatetta ja ihmisoikeuksia. Kysymys on sitä kovaa ydintä, kenellä on oikeus elää ja kenen elämä on arvokas. Kysymys on myös eutanasiasta, passiivisesta eutanasiasta, jota tarjotaan aktiivisesti.

Hus sai jo vuonna 2009 huomautuksen oikeusasiamieheltä lainvastaisesta toiminnasta, koska sen ohjeistuksissa luki, että ”syvästi kehitysvammaiset eivät yleensä kuulu tehohoidon piiriin”. Oikeusasiamiehen mukaan kysymys oli syrjinnästä ja Hus poisti ohjeesta tämän kohdan. Millä tavalla tilanne on nyt erilainen jos ohjetta noudatetaan silti vaikka sitä ei missään lue? Onko tämä käytäntö levittäytynyt koko maahan?

https://yle.fi/uutiset/3-5737131

Tilanne on kestämätön ja laiton. Minä ymmärrän tämän rajauksen kysymisen ja toteuttamisen, jos tilanne on toivoton ja sairaus sen kaltainen, ettei toivetta paranemisesta ole. Mutta jos meillä on tilanne, jossa ihmisellä on vaikkapa infektiotauti, jota ei ole edes tutkittu riittävästi, pidän tätä toimintaa pöyristyttävänä.

Toivon, että tilanne selvitetään ja saatetaan sellaiseen tilaan, jossa syrjimättömyyden periaate koskee myös vammaisia ihmisiä. Ei voi olla niin, että kaikki on kiinni siitä kuinka tietoinen ihminen ja hänen omaisensa ovat oikeuksistaan ja lääketieteestä ja siitä kuinka ponnekkaasti he jaksavat itseään puolustaa.

Kehitysvammaiset näyttäisivät olevan yhteiskunnassamme se eniten puolustamista tarvitseva vähemmistöryhmä, mutta puolustajia tarvitaan rutkasti lisää. Tule mukaan.

https://yle.fi/uutiset/3-10585469

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Oletko muuten keskustellut Jussi Halla-ahon kanssa siitä, olisiko ihmisellä sittenkin itseisarvo välinearvon sijaan?

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

#1

Sen verran viisas kommentti tähän kohtaan, että toivo ettei kysy.

Nimittäin jos Halla-aho vastaakin välinearvo, niin olet vaaravyöhykkeellä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Ja sinä Jiri sitten katsot, että väärinymmärretty, toisessa kontekstissa ja jonkun toisen kirjoittama blogi kannattaa nyt vetää tähän ja vielä tuolla tavalla "vitsikkäästi".

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tuli tohtorilta sen luokan kommentti asialliseen ja ajatuksia herättävään blogiin että tapojeni vastaisesti toivon hänelle pitää ja kivuliasta ööö, bannia.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Hra nro.1

Kerroit sitten kaiken itsestäsi.

Käyttäjän JarmoNokela kuva
Jarmo Nokela

Ei taida tohtorismiehellä olla omia lapsia, kun noin nihilisesti kommentoi asialliseen ja tärkeään blogiin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Erinomaisen tärkeä asia ja hyvä kirjoitus. Koska kaikkia ei voida hoitaa, on pakko priorisoida. Minulle on opetettu, että vain lääketieteellinen priorisointi on sallittua, ts. ensiksi hoidetaan ne, jotka siitä eniten hyötyvät, ts. elinsiirtojonossa 30-vuotias ohittaa 80-vuotiaan.

Muu priorisointi on Suomessa kiellettyä, ts. ei saa priorisoida niitä, joista katsotaan olevan eniten hyötyä yhteiskunnalle. Ymmärtääkseni esim. Uudessa Seelannissa näin tehdään, en nyt ehdi tarkistaa asiaa.

Priorisoinnin asteen määräävät käytettävissä olevat voimavarat, se on poliittinen päätös.

Käytännössä kuitenkin mt-potilaat ovat olleet aina jonon häntäpäässä verrattuna lääketieteen muihin erikoisaloihin, vaikkapa kirurgiaan, ja tällä hetkelläkin resursseja edelleen vähennetään, se ei hyvältä näytä. Näistä asioista olisi aiheellista keskustella avoimesti.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Tarkoittaako hra Roponen että suomessa on sallittu eutanasia ilman varsinaista lakia,sillä sitähän suomessa harjoitetaan,kun eivät ihmiset saa PERUSTUSLAINMUKAISTA TASA-ARVOISTA terveydenhoitoa ja HUS joka todellakin oli ottanut tuon LAITTOMAN ja syrjivän,ihmisoikeuksia polkevan ohjenuoransa käytännöksi,jatkaa samalla linjallaan MYÖS KAIKKEIN MUIDENKIN kohdalla,kun siellä karsitaan ihmisiä taustan mukaan.

Tämä YKSITYISTÄMIEN jota kok-keskusta suomeen on ajanut toikin nämä kaikki ongelmat suomeen täysimääräisesti.Mielenterveysasiakkaiden ja potilaiden oikeuksia suomi rikkoo jatkuvasti,ja vaikka sinne/tai juurikin siksi on syydetty rahaa mm.Mehiläisen ja vastaavien ulkolaisten konsernien tytäryhtiöiden tukemiseen.Psykiatrisine osastoineen ja varsinkin lasten pakkohoitoihin ja diagnooseihin joita syydetään liukuhihnalta huostabisneksen oheistuotteina tarpeisiin.

Suomessa ovat hoitovirheet lisääntyneet huimaa vauhtia,ja RIIPPUMATTA siitä kuka sitä palvelua tarjoilee!Ei johdu julkisen puolen osaamattomuudesta vaan juuri tästä yksityistämisestä.Kun julkisen alasajo alkoi kokoomuksen ja keskustan toimesta JO 1990 siitä tämä kaikki on seurausta.Mielenterveyspalveluiden ALASAJO ,sosiaalipalvelujen alasajo,terveydenhoidon alasajo jne.jne.

HUS onkin edelläkävijä sekin tässä ihmisten laittomassa jaottelussa hyviin ja huonoihin,eli malliin jossa asiakkaat ja potilaat KARSITAAN sen mukaan ,mikä on perheen tai asiakkaan pankkitilin saldo ,suhteet ja HYÖTY näille sisäpiiriläisille jatkossa.Jokainen veronmaksajien piikistä elävä saa kaikki hoidot ja palvelut mitä osataan kuvitella,kun es.työtön tai eläkeläinen ,vammainen ,syöpäsairas jne.JOLLEI OLE sopivaa taustaa jne.eivät saa.

Moni julkisella työskennelyt lääkäri onkin kääntänyt takkinsa kun konsernien sisältä on löytynyt paremmat henkilökohtaiset edut.Unohtuu se miksi suomi on ollut hyvinvointi yhteiskunta,ja MIKSI veroja maksetaan.Kun kaiken lisäksi loikitaan julkiselta yksityisen puolelle vuoron perään ,eli TIENATAAN siellä omalla vast.otolla ,on moraalin taso laskenut rahan vuoksi,ei potilaiden ja asiakkaiden etu edellä mennä.Tästä on suomessa keskusteltu jo vuosia sitten,ja yhä keskustellaan,paitsi ei medioissa joiden OMISTAJIIN kuuluvat samat sisäpiiriläiset ,joiden etu ei ole julkisen toimivuus perustuslainmukaiset palvelut kaikille.

Käyttäjän teemukakkuri kuva
Teemu Kakkuri

Lääketieteellinen hyöty ei tarkoita ikärasismia. Priorisointi tarkoittaa sitä, että etusijalla on se, jolle operaatiosta on paranemisen kannalta suurin (arvioitu) hyöty, oli hän minkä ikäinen tahansa. Elinsiirtolistalla taas ratkaisevin seikka on kudostyypin sopiminen. Jos luovuttajalta tullut elin matsaa hyvin jollekulle jonottajalle, hän on mahdollinen saaja, oli sitten vaikka vasta listalle otettu tai jo ikäihminen. Hoitoennuste merkitsee myös paljon, hyödyn suhde riskiin. Siirtolista ei ole jono. Jonossa paikan saa se, joka tuli ensin ja viimeksi tullut viimeisenä. Elinsiirroissa on siirtolista, ja lääketieteelliset kriteerit ratkaisevat, kenen kanssa aletaan leikkausta järjestää.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Tärkeä kysymys. Lääketieteellinen priorisointi on järkevää politiikkaa, mutta vammaisten tai vähätuottoisten kansalaisten elämän arvottaminen lähtökohtaisesti vähäisemmäksi kuin muiden (tai arvoltan negatiiviseksi), ei ole. En halua järjestelmää, jossa potilaat ja heidän omaisensa voivat kokea, että lääkärit ovat kuoleman tyrkyttäjiä (ehkä jopa taloudellisen optimoinnin nimissä), eivätkä elmämän pelastajia. Lääketieteellinen priorisointi siis kunniaan, mutta ollaan muuten kaikki hyvän elämän puolustamisen ja elämän parantamisen asialla. Ei Suomella niin huonosti mene, että huonotuottoisten kansalaisten määrää pitäisi aktiivisesti vähentää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset