MariPSRantanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Hoivabisnes

Pata kattilaa soimaa - musta sote-kylki kummallakin

Puheet Suomesta hyvinvointivaltiona tuntuvat suorastaan irvokkaalta, kun seuraa toinen toistaan karmeampia uutisia vanhuspalvelujen surkeasta tilasta. Kyse ei ole vain yksittäisistä virheistä vaan systemaattisesta toimintamallista, jossa ahne voitontavoittelu ja resurssien alimitoittaminen polkevat alleen vanhusten oikeudet, hoivatyön etiikan ja myös lain normit. Markkinoistamalla, kilpailuttamalla ja yksityistämällä julkisia palveluja on vanhuksista tehty kauppatavaraa markkinoille, joissa raha ratkaisee, millaista palvelua saa.

 

Kasper, Jesper ja Joonatan

Siinä ne kolme iloista rosvoa Kardemumman yössä. Se on satua. Totta taas on se, että meillä on tänä päivänä monta, ei niin iloista rosvoa; Attendo ja Esperi esimerkiksi.

Attendon hoivakodit ovat saaneet mm. Espoon kaupungilta sakkoja ala-arvoisesta toiminnasta. Hoivakotien asukit ovat vähällä ravinnolla, lääkkeiksi on tarjottu ylijäämää eli lääkejätteitä eikä ulkoiluakaa ole järjestetty. Vanhukset makaavat päivät pitkät pääksytysten. Attendo on suurin yhtiö Suomen hoivapalvelumarkkinoilla. Sillä on kaikkiaan noin 250 hoivakotia.

Eläkeyhtiöt hoivabisneksen takana

 

Vajaassa kahdessa vuosikymmenessä vanhusten hoiva-ala on kokenut rajun muodonmuutoksen. Aikaisemmin julkisena palveluna tuotettu hoiva on tänä päivänä valtaosin yksityistä bisnestä. Yli 2,6 miljardin euron markkinoilla omistus keskittyy ja valuu ulkomaille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä