MariPSRantanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Huumenuoret

Äidin hätä

Julkaisen alla olevan kirjoituksen huumenuoren äidin pyynnöstä.

Mitä sinä vastaisit tälle äidille, kun hän tiedustelee miksi palveluja ei ole saatavilla kesäaikaan? Mitä vastaisit, kun hän ihmettelee miksi hallitus ministereineen keskittyy lähinnä Al Holin leiriin ja Afrikan asioihin? 

Voisiko Rinteen hallitus tehdä kuten opettaa ministeri Ohisalon johdolla, ottaa vakavasti suomalaisten nuorten syrjäytymisen? Äidin yhteystiedot saa minulta jos hallituksen jäsenet haluavat tavata ja tukea huumenuorten vanhempia.

Lasten ja nuorten päihdeongelmat ovat yhteinen asia

Meri-Lapissa on viimeisen kuukauden aikana jäänyt kiinni yli 50 huumausaineita käyttävää nuorta. Näistä alaikäisiä on parikymmentä. Määrä kertoo ongelman vakavuudesta ja ainakin yksi nuori aikuinen on kuollut yliannostukseen. Toinen taas on tehnyt itsemurhan; mahdollisesti käytön aiheuttaman psykoosin seurauksena.

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

Törmäsin tänään järkyttävään todellisuuteen kohdatessani huumenuorukaisen. Jaoin puolueen lehtiä hyötyliikuntana Espoon kaupungin vuokrakerrostalojen kulmilla. Näin edelläni kulkevan noin parikymppisen, ihan komean miehenalun, jolla oli pleksit silmillä keskellä kirkasta syyslomapäivää. Kiiruhdin katsomaan nuorukaista lähempää ja huomasin, että silmät olivat lasittuneet. Kysyin, että onko kaikki kunnossa. En muista vastausta, mutta en malttanut olla kysymättä heti seuraavaksi, että mitä aineita hän on vetänyt. Olikohan se jotain bentsoa. Kysyin, että miksi käyttää huumeita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä