MariPSRantanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Pelastuslaitos

Korkeatasoinen pelastustoiminta on turvattava Helsingissä

Helsingissä pelastustoimi on huippuluokkaa. Pelastajat pystyvät toimimaan palo- ja pelastustehtävien lisäksi myös ensihoitotehtävissä ja toisin päin. Nykyinen järjestelmä takaa nopean ja korkealuokkaisen avun: ensimmäinen yksikkö on I-riskialueella kohteessa noin kuuden minuutin päästä hälytyksestä.

Palomiesten ravitsemukseen pitää kiinnittää erityistä huomiota

(Mielipidekirjoitukseni Länsiväylässä 2.4.)

Länsiväylässä 26.3. käsiteltiin palomiesten ammattikunnon ylläpitämistä säännöllisellä liikunnalla. Ammattikunnon ylläpitämisen tärkeys on palolaitoksilla ymmärretty ja siitä huolehditaan. Artikkeliin haastateltu palomies nostaa kuitenkin esiin toisen tärkeän ja vähemmälle huomiolle jääneen asian: palomiesten ravintotietouden.

Pelastustoimi, säästö, uudistus (kirjoitukseni Pelastustieto-lehdessä)

Hallitus on tällä kaudella etsinyt säästöjä lähes joka yhteiskunnan toiminnasta, juuri näin pitääkin toimia. Säästöjen löytäminen on tavoite, joka tulisi olla kaikkien hallituksien ja kunnanvaltuustojen asialistalla. Yrityksissä ns. koneen hiominen on jatkuvaa ja aloitettu jo vuosia sitten. Säästöjen kohdentaminen onkin sitten aivan toinen asia. Säästön ollessa määräävänä syynä voi itse toiminnan tehokkuus unohtua. Toimialasta riippuen muutoksien seuraukset ja niiden havaitsemisen ajankohta poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon.

Onko Oulu Pohjolan Villi Länsi?

 

Rakettien ampuminen on kielletty tai sitä on rajoitettu monilla paikkakunnilla, joka minusta olisi aivan tarpeellista monilla muillakin. Kerron ihan omakohtaisen kokemuksen, miten Oulun kaupunki hoiti uudenvuoden vastaanottamista vuodenvahtuessa Torinrannassa. Luvassa oli ohjelmallinen koko perheen juhla, jonka kesto oli puoli tuntia.

 

Täällä oli otettu äkkilähtö uudenvuodenjuhlinnassa. Juhla alkoi klo 20.00. Lapsiperheiden vaatimuksesta juhlintaa oli aikaistettu ja järjestäjänä oli Oulun Liikekeskus ry.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä