MariPSRantanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Piraattipuolue

Huomenna alkaa ennakkoäänestys

Itse käytän asiaa hyväksi ja menen antamaan ääneni Piraattipuolueelle. Tuleepa hoidettua äänestys pois alta.

Itselleni puolueen valinta ollut selviö jo pitkään ja myös henkilö jota tulen äänestämään.

 

Kuka muu meinaa äänestää ennakkoon? 

Teknologia on poliittista, siksi Piraattipuolue

Olen viime vuosina seurannut ihaillen teknologiavaikuttaja Linda Liukkaan tekemisiä. Hänen viestinsä on, että aktiiviseksi kansalaiseksi oppiminen tapahtuu tekemällä, kokeilemalla, virheitä tekemällä ja niistä oppimalla.

Tähdenlentoliikkeen karsea julisteviesti

Seitsemän tähden liikkeen järkyttävät vaalijulisteet vilahtivat eilen nettimaailmassa silmiini.

Jotkut olivat kuin presidentinvaalien julisteita: niissä liikkeen johtajan pärstä oli hallitseva kaikkien puoluesymboleidenkin kustannuksella.

Uudenmaan vaalipiirin julisteessa on tämä sama johtajan naama nostettu erityispaikalle vasempaa yläkulmaan. 

Kaikkien ehdokkaiden pitäisi olla julisteissa tasa-arvoisesti esitettyinä! Onkohan tuollainen esitystapa edes laillista? Miten muut ehdokkaat sietävät moista öykkäröintiä?

Nyt nuoret äänestämään Piraattipuoluetta

Mediassa on noussut esille että opiskelijat arastelevat äänestämisen suhteen.

Hyvä vinkki nuorille on. Tutustukaa Piraattipuolueeseen ja äänestäkää uusia voimia tekemään päätöksiä.

Piraattipuolue tekee politiikkaa tiedon ja tutkimuksen pohjalta, he kannattavat avointa päätöksen tekoa sekä kunnioittavat ja vaalivat ihmisarvoja ja yksilöiden tietoturvaa.

Piraattipuolue myös haluaa inhimillistä päihdepolitiikkaa, johon sisältyy huumeiden käytön dekriminalisointia ja kannabiksen laillistamista. 

Multian jännittävä tilanne!

Multialta oli viime vaaleissa ehdokkaina itsenäisyyspuolueen Tuomo Lehtinen, perussuomalaisten Marita Salenius ja keskustan Pertti Lehtomäki. 

Nyt tilanne on lähes sama: Jälleen ehdokkaana on keskustan Pertti Lehtomäki. Myös Marita Salenius on ehdokkaana jälleen, mutta puolue on hyvin tunnetuista syistä nyt Sininen tulevaisuus.

Miksi moni valitsee näissä vaaleissa Piraattipuolueen?

 

Eikö merirosvous ole epäeettistä ja laitontakin? Kunhan kansa pääsee tällaisista heitoista pitemmälle, alkaakin ääni kellossa muuttua.

 

Piraattipuolue valmis nousemaan eduskuntaan

 

Piraattipuolueen kannatuksen nousu on vakaata toisin kuin tähdenlentopuolueilla. 

Piraattipuolue sai vuoden 2017 kuntavaaleissa ensimmäistä kertaa valtuutetun kaupunginvaltuustoon Helsingissä ja Jyväskylässä, Espooseen varavaltuutetun.

Kannatuksen nousu oli huimaa monissa muissakin kaupungeissa. Nyt valtuutettuja ovat Petrus Pennanen Helsingissä ja Arto Lampila Jyväskylässä.

Ehdokas! Teitkö kaikki vaalikoneet? Tarkista tästä!

Meidän eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjaan kuuluu monenlaisten vaalikoneiden täyttäminen. Alun vaalikoneet ovat tärkeimmät. Niistä miljoonat äänestäjät etsivät itselleen sopivia ja sopimattomia ehdokkaita.

Tämän lisäksi on pienempiä ja erityisempiä vaalikoneita ja vaalikyselyjä lupauksineen. Koska missään en nähnyt kattavaa listaa itse täyttämistäni vaalikoneista, tein sen itse. Puuttuuko tästä jotain?

1. Keskisuomalainen

2. Helsingin Sanomat

3. Ilta-Sanomat

4. Yle

5. MTV3

6. Alma Media

7. Nuorten vaalikone

8. Uskonnonvapaus

Piraateissa on kaupunkilaisjärkeä

Tai maalaisjärkeä. Kyse on samasta asiasta, englanniksi ’common sense’. Kun puhutaan oikeistosta ja vasemmistosta, mielestäni piraatit tämän jaottelun ulkopuolisena puolueena kuuluvat järkeistöön. Selitän miksi olen tätä mieltä.

Piraattien agendassa puhutaan paljon sananvapaudesta, yhdenvertaisuudesta, oikeudesta yksityisyyteen ja yksilönvapauksista. Osallistavasta demokratiasta ja byrokratian vähentämisestä. Hallinnon läpinäkyvyydestä. Tieteeseen pohjaavasta politiikasta ja itsemääräämisoikeudesta. 

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä