MariPSRantanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Sitra

Yliasiamies Sitraan

Sitran yliasiamieheksi on hakenut viitisenkymmentä tunnettua ja vielä tunnetumpaa kansalaista. Valinnan tekevillä eduskunnan pankkivaltuutetuilla on edessään harkintaa ja selvittelyä, ennenkuin parhaaksi katsottu saadaan valituksi.

Erona edelliseen valintatilanteeseen on nyt se, että Sitra on juuri hiljattain julkaissut suosituksia suomalaisille asumisesta, autoilusta ja elämäntavoista yleensäkin.

Sitra tarvitsee haastajaosaston

Sitra tarvitsee haastajaosaston, itsenäisesti toimivan osan, joka kirittää toiminnallaan koko organisaatiota, niin toimintatapojen, resurssien tehokkaan käytön kuin asiasisältöjenkin suhteen. Nykyisessä mallissa Sitran on liian helppo ajautua ja tuudittautua mm. etäisyyteen ja kliinisyyteen.

Haastajaosaston tehtävänä on haastaa ja ravistella myös koko yhteiskunnan vallitsevia toimintatapoja, keskusteluilmapiiriä ym. hyväntahtoisella röyhkeydellä, sekä vähentää kyynisyyttä ja lisätä kuulluksi tulemisen tunnetta kansalaisten keskuudessa.

Sitran 1,5 asteen selvitys sivuuttaa ydinvoiman

Sitra julkaisi eilen toimenpidesuosituksensa, jotta Suomi ja suomalaiset voisi vetää oman kortensa kekoon ilmastotaistelussa. Pari huomiota:

1. Listalla on paljon sinällään toimivia keinoja, kuten lihansyönnin, lentämisen, autoilun, asuntojen koon ja huonelämpötilan vähentäminen. Mutta ne ovat monella tavalla marginaalisia juttuja, joiden edessä ihmiset kääntyvät kannoillaan.

Energiametsien viljelyn vauhdikas alku

Energiametsän viljely syntyi käsitteenä 1970-luvun lopulla. Siihen vaikuttivat vuosikymmenen kaksi öljykriisiä. Ne nostivat öljyn maailmanhinnan korkeimmillaan yhdeksänkertaiseksi vuosikymmenen alun pohjahintaan verrattuna. Puusta ja ylipäänsä biomassasta saatava energia palasi Suomen energiapolitiikkaan.

Sodoma ja Gomorra

 

 

Kukaan ei varmaan voi olla huomaamatta, että nyt on ilmastohysterian huippukausi: tiedotusvälineet tuntuvat olevan täynnään meteorologeja; lapset keskeyttävät koulunkäyntinsä osoittaakseen mieltään ilmastonmuutosta vastaa, ruokapöytään ilmestyy vain ruohoja, poliitikot takovat pöytään entistä hullumpia ehdotuksia ilmaston pelastamiseksi, blogisivut täyttävät ”nyt on viimeinen hetki tehdä” –kirjoituksista . Toinen toistaan synkempiä uhkakuvia esitetään: merivesi nousee, kiehuu, hirmumyrskyt, nälänhätä, kuolema…….

Sähköautojen pimeä puoli...

Nyt, kun lähes jokainen suomalainen sai aamu-uutisissa (ja varmaankin tämän päivän iltauutisissa) kuunnella Sitran ja McKinseyn ilosanomaa, lienee tarpeen mainita muutamista dokumenteista. Suomen tuleviin 800 000:siin sähköautoihin liittyyy nimittäin myös valtavia ongelmia, etenkin muualla....Saksan ja englannin taitoiset saavat oheisista linkeistä jo sellaisenaan paljon irti, mutta hartaasti toivon, että nämä esitetään lähiaikoina myös Suomen televisiossa tai vaikkapa aamu-uutisissa:

Sitra touhuaa tutkan alapuolella - kuinka politisoitunut se on?

Sitran toiminta herättää aika ajoin melkoisia kysymyksiä, mutta varsin vähän sitä käsitellään julkisuudessa. Sehän vältteli pitkään julkisuuslain vaatimuksia kunnes oikeusasiamiehen päätös kesäkuussa 2016 totesi, että Sitrankin on noudatettava julkisuuslakia - lakia, joka on ollut voimassa jo vuodesta 1999. Vielä elokuussa 2017 ostolaskuja pyytäneelle Ylen toimittajalle kuitenkin kerrottiin, ettei Sitra ole julkisuuslain piirissä.

Terveystiedosta kauppatavaraa - Sitran Isaacukseen laitettu 10 miljoonaa euroa

Kaiken sotehässäkän taustalla eduskunnassa on käsittelyssä ns toisiolaki, joka mahdollistaisi kerätyn kansalaisten terveystiedon luovuttamisen erilaisiin tarkoituksiin. Tietoviikon mukaan hallitus uskoo, että potilastiedot voisivat olla Suomelle melkoinen rahasampo, sillä dataa voitaisiin hyödyntää kaupallisten keksintöjen tekemisessä. Tämän povataan tuottavan tuhdin rahavirran yritysten kassoihin.

Tietojen käytön mahdollistava toisiolaki käsittelyssä

Tehtävä vasta osin suoritettu: leikkurihallitus taipui hetkeksi

Mm ekonomistit, talouden etujärjestöt, tutkijat, merkittävät yritysten ja erilaisten instituutioiden johtajat ovat seuranneet kauhistuneena Sipilän hallituksen leikkauksia, jotka ovat kohdistuneet koulutukseen sekä tutkimus-ja kehittämistoimintaan. Nyt vihdoin hallituksen viimeisessä budjetissa takki kääntyy, osa leikkauksista perutaan ja tutkimukseen ja kehittämiseen ohjataan lisää rahaa 112 M€.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä